sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Juhannus

Tässä hieman kuvia muutamalta päivältä. Juhannus oli mukava ja paljon ehdin tehdä kaikenlaista.. Pitkään valvottujen öiden jälkeen aivotoiminta on sen verran hidasta, että nämä kuvat saavat nyt kertoa kaiken oleellisen..


Perjantaina kävin Keuruulla tapaamassa monia ihania ystäviä ja päivä kului kokonaan siellä. Perjantai oli myös oma syntymäpäiväni. Kovin en päivää juhlistanut, vaikka koko muu Suomi olikin juhlimassa ;) Olen tottunut siihen jo pienestä pitäen, että omat syntymäpäivät sattuvat todella usein Juhannukseen, joten niitä harvemmin on juhlittu :)

Lauantaina olin aamupäivän siskoni luona, jossa grillailtiin ja nautittiin auringosta.

Iltapäivällä lähdin mökkeilemään ystävien kanssa. Nautittiin grillin herkuista ja ihan vaan oleilusta pitkään yöhön saakka. Sain uuden kaverinkin, joka oli hyvin uskollisesti mukana joka hetkessä ;)
Tänään lähdin heti herättyäni (12 maissa!!) ystävän kanssa kiertelemään kauppoja ja kahvittelemaan. Illalla pyörähdin taas siskon luona ja siellä pikkuinen A oli rauhallisesti piirtelemässä. Näytti ihan koululaiselta jo ;)

Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!

Ruut


1 kommentti: