perjantai 27. joulukuuta 2013

It´s Christmas Time

Loma loppui ja tänään olin jo ensimmäistä päivää töissä. Vielä on muutama vapaa ensi viikolla, mutta sitä ennen viikonloppu voikin alkaa.

Viikossa ehti tehdä monenlaista. Tosin tuntuu, että suurimmaksi osaksi päivät menivät syöden, mutta se taitaa kuulua jouluun. Paljon myös pelattiin. Voitto monopolissa tuntuu aina vaan yhtä hyvältä! :)

Liikuttuakin tuli kaiken syömisen ohessa. Lenkkeily on taas mukavaa, kun maa on sula. Tuntuu kyllä ihan oudolta, että on joululomalla ja maasta vaan lumet sulaa pois. Aattona tehtiin lumiukko pihaan ja muutaman päivän päästä enää pää oli jäljellä. Frisbeegolfiakin käytiin pelaamassa ja keilaamassa, joten liikuttu on :)

Huomatkaa kollaasin ensimmäinen kuva. Veljeni valmistuu urheiluhierojaksi ja päästiin siskon kanssa jouluna testaamaan veljen taitoja. Hieroja jokaisessa perheessä voisi olla aika kiva juttu! Siinä pöydällä olisin voinut makoilla vaikka kuinka pitkään. Pikkuinen A katseli touhuja hetken aikaa sivusta. Viimein oli pakko päästä pöydälle makaamaan. Siinä se pikkuinen metri makoili ja osoitti aina vaan uudestaan omaa selkäänsä, että täältä pitäisi hieroa ;)

Sekalaisia kuvia ja sekalaista tekstiä, mutta sellaisia ne päivät ovat olleet. Mukavaa viikonloppua!

Ruut

2 kommenttia:

  1. Hieroja perhepiirissä olisi kyllä ihan mahtava juttu! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Saa nähdä kuinka kauan tämä hieroja suostuu meitä hieromaan ;)

      Poista