perjantai 4. heinäkuuta 2014

Aika

Aikaa itselle ja aikaa muille.

Lomalla kaikkein parasta on se, ettei ole välttämättä kiire mihinkään. On aikaa herätä rauhassa ja lukea aamun lehti, on aikaa hipsiä (onko se sana?) kotona ja tuijotella huonekaluja (ymmärrätte varmaan, mitä tarkoitan). Ystäviä tavatessa ei ole kiire mihinkään, eikä tarvitse miettiä, että olisi oltava jo nukkumassa. On aikaa kuunnella itseään ja muita. Toki tykkään myös lomista, jolloin matkustellaan, mennään ja tehdään kaikenlaista. Kaksi viikkoa lomaa takana ja hiljalleen alkaa tuntea olevansa lomalla :)

Tämä aamu aloitettiin pesemällä mattoja. Lopun päivän aion soitella pianoa ja lukea kirjoja. Mitäs te olette puuhailleet?

Kuppi Design Letters Arne Jacobsen
Puinen käsi Hay

Finnish Design Shop

Ruut

10 kommenttia:

  1. Mulla on jo neljä viikkoa lomaa takana ja yksi lomautusviikko vielä edessä. Nyt jo näkee painajaisia loman loppumisesta, vaikka työstäni tykkäänkin. Kyllä kesällä olisi vaan ihana olla kotona. Puuhastella niitä arkisia juttuja, lukea lemppariblogeja ja tehdä hommia pihalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi sulla on jo niin pitkä loma takana!! nyt onneks alkaa olla taas kelit kohdillaan joten mukavia lomapäiviä sinne!!

      Poista
  2. Oi toi on niin ihanaa! :) Täällä eka viikko lomaa kohta takana ja nyt vasta alkaa pääsee lomatunnelmaan. Tämän viikon olen lomaillut yksikseni. Mies jää tänään lomalle ja olisi edessä 3 vko yhteistä kesälomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä siinä kestää aina vähän aikaa, että pääsee lomatunnemaan!! ihanaa lomaa sinne!

      Poista
  3. Kyllä loma on ihmisen parasta aikaa :) Nauti sinä lomastasi ja siitä kiireettömyydestä <3

    VastaaPoista
  4. Todentotta, aika on kyllä lomalla parasta! Ja hipsiä on sana :) Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
  5. Kivalta näyttää tämä sun blogi. Jäin lukemaan :)

    VastaaPoista