torstai 14. elokuuta 2014

Nike Free 5.0


ja vähän pohdintoja omasta liikunnasta..

Miten saisi itsensä taas liikkumaan? Tuntuu, että ihan koko kesä on mennyt laiskotellen. Oikeastaan jo huhtikuusta alkaen en ole liikkunut lähes yhtään. Muutaman kerran fribailua ja satunnaisia uintiliikkeitä järvessä ei kai lasketa? Tyhjensin jopa jumppapalloni, kun tarvitsin kaappiin lisää tilaa. Tosin se kävi jo melkein urheilusta ;) Tänä vuonna en luultavasti hanki salijäsenyyttä, mutta hieman epäilen saanko itseäni liikkeelle ilman sitä. Mielessä ovat vain ne viime vuoden urheilut. Lenkillä pari kertaa viikossa ja salilla kolmesti. Muistan vieläkin aamut ennen 7, kun salilla jo olin ja tuijotin kelloa ja mietin onko tässä mitään järkeä. Siitä tuntuu olevan ikuisuus.

No, nyt mulla on ainakin aika hienot kengät, jos siis joku päivä päätän liikkeelle lähteä.. Toisaalta olisi mukava löytää joku uusi harrastus. Nimenomaan joku liikuntaan liittyvä (täällä on taas selailtu kansalaisopiston saksankursseja sillä silmällä ja unohdettu kokonaan, että niitä läksyjä ei ollut kiva tehdä). Hevosen selkään en enää ehkä uskalla, ellei kyseessä ole pikkuinen heppa. Hiihtämisestä tykkään, mutta lunta saa toivottavasti vielä vähän aikaa odotella. Taidan siis toistaiseksi lenkkeillä, ellen muuta keksi. Lenkillä kun voi käydä milloin vaan haluaa.

Onko siellä muita laiskimuksia vai olenko ainut ? ;)

Ruut

4 kommenttia:

  1. Mä aloitin nyt lenkkeillä aktiivisemmin, käyn koiran kanssa ainakin joka toinen ilta pidemmällä lenkillä. Salille mulla on 10krt-kortti ja käyn siellä todella harvoin, ei vaan ole mun juttu! Ratsastaminen on tosi kivaa, mutta ratsastan vaan islanninhevosilla en muilla ;) Ja aika harvoin tulee käytyä ratsastamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no siellä ollaan jo hyvin liikkeellä! nyt kun ilmat vähän viilenivät alkavat lenkkipolut itseänikin kutsua. koira olisi kyllä hyvä syy ulkoiluun! :)

      Poista
  2. Toinen laiskimus ilmoittautuu! Lenkillä tulee käytyä noin kerran viikossa ja sekin lähinnä siitä syystä, että lähellä asuvan ystävän kanssa ollaan nyt ruettu lenkkeilemään yhdessä. Myös kymppikortti uimahallille löytyy, mutta sitä meillä käyttää lähinnä mies... Pitäisi kyllä taas aktivoitua, vaikka tuntuu, että päivä teinien kanssa yhdistettynä iltaan kolmevuotiaan kanssa kyllä vie mehut jo ilman sitä liikuntaakin ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteiset lenkkeilyt olisi varmasti fiksu juttu! Valitettavasti täälläkin lapsia kun nostelee koko päivän ja siihen päälle vielä seisoksii ulkona aika monta tuntia päivisin, ei iltaisin tee mieli muualle kun sohvalle :)

      Poista