sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Eteisen sisustusjuttuja




Täällä on keskitytty taas lähinnä omaan terveyteen ja sitä seuranneisiin juttuihin. Hyvältä ei näytä, päinvastoin, mutta eiköhän se taas tästä. Matkajutut jatkuvat siis heti kun niihin jaksan keskittyä :)

Nyt viikonloppuna olen nauttinut hyvästä seurasta. Perjantaina puistoiltiin, eilen käytiin Tampereella ja tänäänkin on yhdet kahvit luvassa. Tampere on itselleni vieras kaupunki ja aikalailla hukassa olin joka paikassa, mutta siellä asuva pikkuveljeni toimi hyvin oppaana. Kivoja sisustusjuttuja löysin taas kotiin ja muutama todella kiva sisustusliike siellä oli. Domdomista löysin pienen lasisen rasian eteiseen kellolle ja päivittäin käytettäville koruille ja lisäksi tuollaisen kortin plussilla. Huomasin, että heillä on myös nettikauppa, jossa näyttää olevan monenlaista mukavaa. Ikeasta lähdin hakemaan takapihalle tuoleja. Ostoslistalla oli myös tuo puinen laatikko eteiseen. Täällä kun edelleen ollaan aika hyviä hukkaamaan avaimia yms ;) Nyt alkaa osa eteisestä olla valmiina.

Mukavaa ja leppoista sunnuntaita sinne!

Ruut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti