keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Sisustushaaveita

Tein pienen kollaasin tavaroista, joista haaveilen. Osa on varmasti hankintalistalla piankin, mutta osa ehkä jää haaveeksi, jotka eivät koskaan toteudu :) Kollaasin kuvat on etsitty googlesta tavaroiden nimiä hakemalla.

String hyllyn haluaisin keittiöön. Pieni asunto ja vähän säilytystilaa, joten lisähyllyt ovat aina tarpeen ja aika kaunishan tuo on muutenkin! En muuten suosittele kirjoittamaan googleen pelkästään sanaa string.. Tosin löytyi tuollakin haulla ainakin yksi kuva hyllystä :) Keittiöön haluaisin myös valkoiset alakaapit, joten muutama uusi valkoinen ovi ruskeiden tilalle. Tulisi vähän enemmän valoisuutta!

Take-valaisin. Tästä olen haaveillut jo jonkin aikaa ja välillä jopa unohdin tämän haaveen, nyt se on tullut taas takaisin.

Lamppulamppu tai mikä tuo nyt onkaan. Makuuhuoneeseen tällainen, merkillä ei väliä.

Hay:n Tray- pöytä. Tästä haaveesta olen jo kertonut aiemminkin. Kävin täällä Jyväskylässä jo Vepsäläisellä pöytää kysymässä, mutta heillä sitä ei ollut :( Aluksi olin ostamassa pienimmän mutta taidan sittenkin päätyä seuraavaan kokoon.

Digitaalipiano. Omistan ihan "oikean" pianon ja joku päivä haluaisin vaihtaa sen sähköiseen versioon ihan vaan siksi, että voisin saada pianon sinne missä itse olen. Nyt pianoni on vanhempieni luona ja kerrostaloon en sitä halua tuoda..

Musta jääkaappi on edelleen haaveissa.. saa nähdä tulenko sellaista koskaan hankkimaan.

Eteiseen haluaisin toisenlaisen vaatekaapin. Luultavasti Ikeasta. Nykyinen ei oikein sovi asuntooni, mutta tällä ostoksella ei kiirettä.

En ymmärrä, miten joskus menin ostamaan ruskean sohvan?! En oikeastaan pidä tästä ollenkaan, ehkä tykkäsin juuri sinä päivänä, kun sen ostin, mutta muuten en.. Minulle kelpaisi tuollainen Ikean harmaa sohva ja se sopisikin tänne paremmin!

Siinä "muutama" haave :)

Mukavaa keskiviikkoa!

Ruut

Tällaisia haaveita

6 kommenttia:

  1. Kivoja haaveita! :) Ja haaveilu on aina sallittua! :)

    VastaaPoista
  2. Nauroin niin tuolle google haulle. Taitaa tulla muutama muu kuva kun hyllyn! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ajatellu tota hommaa ihan loppuun sillon :)

      Poista
  3. Mulla on tässä ollu aikaa istua koneella ja oon taas vähän surffaillu sisustus juttuja..Muutama pakko saada-asia on taas löydetty=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä aina kummasti löytyy.. mulla tosin ne on enemmän aina vaan tällasia haaveita :) pitäis ottaa susta mallia ja toteuttaakin niitä välillä!

      Poista