keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Asusteita juhliin

Tänä vuonna ei olisi tiedossa kuin yhdet pikkujoulut ja sinne pitäisi asuun keksiä jotain punaista.. Olen jo siskon vaatekaapilla käynyt muutaman kerran, joten eiköhän sieltä jotain löydy. Luultavasti joku pieni punainen asuste vyö tms saa riittää. Olen kyllä onnellinen, että omistan siskon, jolla on ihan mukava vaatekaappi ja vielä, että sisko on samaa kokoa minun kanssani, joten sieltä voi kätevästi jotain välillä lainailla. (Palautan kyllä lähes aina lainaamani vaatteet aika pian takaisin ja osaan kohdella niitä nätisti, joten ainakaan toistaiseksi ei ole pääsyä vaatekaapille kielletty.)

Viime vuonna ostin Haloselta hiuspannan, jossa on kaunis suuri valkoinen kukka. Veljelläni oli tuolloin lakkiaiset, joten täytyihin minunkin päähäni jotain laittaa ;) Mielestäni kaunis asuste monenlaisiin juhliin!
Parempaa kuvaa en hiuspannasta omassa päässäni löytänyt, mutta aiemmin ollut esillä täällä. Nyt Greyn anatomiaa ja sitten unta. Huomenna saa nukkua jo yli viiteen ja se on paljon se :) Viimeinen tunti saksaakin on nyt ohi tältä lukukaudelta. Oli tarkoitus jäädä vain kotiin lepäämään, mutta sain sittenkin lähdettyä liikkeelle. Leppoinen oli tunti ja lähinnä keskityttiin nauttimaan tarjoiluista, joten kannatti mennä :) Mukavaa iltaa jokaiselle!

Ruut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti