tiistai 16. joulukuuta 2014

16.12





Tiistai ja sekalaisia ajatuksia joulun odotuksesta.

Ympärillä kaikki odottavat joulua ja lomaa ja se tuntuu vähän hassulta. Viikonloppuna kävin seurakunnan joulujuhlassa ja siellä taisin vasta tajuta, että joulu on oikeasti kohta täällä. Kun ei ole hiki hatussa askarrellut lasten kanssa joulukortteja tai miettinyt aamupiireihin jouluisia juttuja sitä voisi melkein unohtaa, että on joulukuu ;)

Eilinen päivä meni aikalailla sumuisissa tunnelmissa. Yöllä olin nukkunut vain pienen hetken ja muutenkin unta on saanut nyt muutama yönä odotella ja odotella, välillä turhaan. Nämä taitaa olla tämän sairastamisen niitä ikäviä puolia. Hyvinä puolina on sitten aika. On aikaa rakkaille. Aamulla jo sain yhden tänne luokseni aamupalalle croisantteja mukanaan ja päivän aikana kävi vielä kaksi muutakin. Kaikkein onnellisin olen ollut ajasta, jonka olen saanut viettää A:n ja B:n kanssa. On ollut aikaa kuunnella, pysähtyä ja leikkiä. Aika monta pusua ja halia rikkaampana saan tämän sairasloman joku päivä lopettaa..

Tänään kääritään muutama lahja pakettiin, käydään kahvilla ja illalla vietetään pienet pikkujoulut ihan omalla porukalla sukulaisten kesken. Ehkä tänään on se päivä, kun yritän mielessäni siirtyä sairaslomalta joululomalle ja minäkin alan odottamaan joulua.. 

Mukavaa tiistaita sinne.

Ruut

4 kommenttia:

  1. Joulumieltä sinulle, asioilla on aina kaksi puolta ♥ :-)

    VastaaPoista
  2. Suuret jouluiset tsempitykset! Ihanaa kuitenkin, että olet saanut viettää sairauslomaa rakkaiden kanssa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on!! Onneksi on rakkaita!! :) Kiitos Viivi <3

      Poista