lauantai 9. elokuuta 2014

postikortti Jyväskylästä

Vähän omia kuulumisia..

Työt ovat alkaneet aika tohinalla. Töihin oli helppo ja mukava palata ja työpäivät ovat sujuneet hyvin. Onni on ihanat työkaverit ja mukava työ (ilman niitä aamuherätyksiä tosin pärjäisin vieläkin paremmin) Arki on siis vienyt mennessään ja ollut juuri sellaista arkista kuin olinkin kesäloman jälkeen odottanut. Elämässä kumminkin sattuu ja tapahtuu. Välillä vähän liikaakin. Ainakin itsestäni tuntuu, että omassa elämässä on tapahtunut tässä vähän ajan sisällä ihan liian monta asiaa ja niiden sulattelemiseen tarvitaankin vähän enemmän aikaa ja voimaa kuin osasin kuvitella..

Onneksi on ollut mukaviakin juttuja. Olen asuntomessuillut ihan urakalla. Eilen oltiin siskon kanssa Messujen yössä ihan vain kahdestaan, ilman jälkikäsvua. Huomattavasti nopeampaa ja jaksettiin jopa aika moneen taloon kiivetä yläkertaankin ja bongailtiin uusia ihania juttuja. Yhteiset hetket A:n kanssa ovat myös olleet tärkeitä. Toinen alkaa olla jo niin iso poika, en kestä <3 Kotiinkin olen saanut jotain uutta ja erittäin mieluista. Tuossa tuolissa on vaan sitä jotain!! Tänään taas vietin aika suuren osan päivästä isäni kanssa ja wieniläistuolin innoittamana päätin valita ravintolasta wieninleikkeen ;)

Leppoisaa lauantaita sinne! Täällä ainakin otetaan rennosti..

(kuvat puhelimesta tältä viikolta)

Ruut

2 kommenttia:

  1. Ihana postikortti :)
    Messuyössä minäkin, mukava kokemus oli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja oli kyllä kiva, että tuollainen yö oli täällä! :)

      Poista