torstai 23. heinäkuuta 2015

Hiuksia, kynsiä ja läksiäisiä




Kuvissa "uusi" tukka ja kynnet. Hiuksille ei tehty muuta kuin raidat ja kynnetkin halusin mahdollisimman luonnolliseksi. Olen muuten nyt muutaman kerran ottanut Olaplex- käsittelyn kampaajalla käydessä ja en voi kun suositella sitä. Hiukset pysyvät niin pehmeinä ja hyväkuntoisina pitkään! Ihmeellinen aine. Oletteko te kokeilleet?

Täällä pakkailut jatkuvat. Eilen täytin muutaman laatikon ja jos yritinkin välillä hetkeksi hengähtää oli aika nopeasti palattava takaisin hommiin. "Vahtini" hoiti hommansa ja muisti lopuksi kehua, kuinka ahkera olen ;) Illalla ystäväni halusivat pitää minulle pienet läksiäiset ja niitä juhlittiin syöden ja juoden hyvin. Tänään sain yhden ystäväni tänne seurakseni pakkaamaan ja niin vaan taas on muutama laatikko täyttyi ihan huomaamatta. Kiitos Suvi <3

Elämä muuttolaatikoiden keskellä on muuten yllättävän levollista. Ei tarvitse yhtään huolehtia siivouksista tai siitä, että mitä syö. Voi huoletta lähteä ulos syömään ja illalla kaivaa jonkun pikku kolon jostain, että mahtuu hetkeksi katsomaan televisiota ;) Niin aion tehdä myös nyt. Mukavaa iltaa sinne teille!

Ruut

9 kommenttia:

  1. Siis mikä tuo on tuo Olaplex ? Kivoja kuvia teistä :) Voimia muuttoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googleta se ;) Se on sellanen hoito joka laitetaan hiuksiin vaalennuksen yhteydessä ja sen avulla voidaan siis vaalentaa turvallisesti vaikka pää ihan valkoiseksi jos niin haluaa. Tekee myös hiuksista aika ihanan pehmeät ja hyväkuntoiset! :) Suosittelen kokeilemaan ;)

      Poista
    2. Olin jo googlettanut ;) mitäpä sitä sieltä ei katsois :) on varmasti ihan kokeilemisen arvoinen juttu- pitääpä jutella kampaajalleni.

      Poista
  2. Tosi tyylikkäät hiukset, sopii sulle hienosti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Ajattelen aina, että nyt taas kasvatan, mutta jotenkin oon koko vuoden viihtyny tällä mitalla :) Olin niin kauan pitkähiuksinen :)

      Poista
  3. Olen kuullut opalexista hyvää, mutta en ole kokeillut. Täytyypä selvittää saisiko omalta kampaajalta. Kauniit hiukset ja kynnet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan itse oon nyt kaks kertaa ottanu sen ja tykänny todella paljon! :)

      Poista
  4. Ihanat hiukset sinulla! Itsekin olen kuullut paljon hyvää Olaplexista ja täytyy ehdottomasti sitä kokeilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vuoden olen nyt näillä lyhyemmillä ollut ja viihtynyt yllättävän hyvin, vaikka aikoinaan olikin hankalaa pitkästä tukasta luopua :) Suosittelen kokeilemaan Olaplexia, tuntuu olevan aika ihme koko aine ;)

      Poista