tiistai 20. lokakuuta 2015

Viikonlopun kuulumisia




Terveisiä täältä sohvalta. Täällä ollaan kääriydytty vilttiin ja tässä aionkin pysyä seuraavat tunnit. Ehkä keitän kahvia välillä lisää. Viikonloppuna olin yötä siskoni luona ja heiltä oli kahvi loppu. Siskoni ei kahvia juo, joten tuollaiset asiat ei hänellä mieleen tule. Täytyy sanoa, että kyllä sitä löytää itsestään ihan uusia puolia, kun kahvia ei ole saatavilla.

Viikonloppu oli oikein mukava. Tuparit sujuivat hyvin ja ystäväni näyttivät viihtyvän keskenään :) Mukavaa oli. Juteltiin ja nautittiin toistemme seurasta samalla vähän meikkaillen. Meikkijutuista joku toinen päivä sitten lisää.. Lauantain vietin siskon kanssa. Hyvin jaksettiin istua sohvalla lähes koko päivä ohjelmia katsellen. Aika normi lauantai siis ;)

Kotona on taas tapahtunut. Sunnuntaina käytiin pikaisella reissulla Ikeassa ja haettiin kaikkea tarpeellista. Eilen saatiin yhteisvoimin keittiön välitila valmiiksi. Meidän rempparyhmästä kukaan ei ollut aikaisemmin tuollaisia saumoja täytellyt, joten vähän jännitti, että mitä siitä tulee. No, tuli just hyvä. Vähän on rosoinen joistain kohdista, mutta se ei haittaa. Eipä tää mun elämä muutenkaan aina ihan tasaista ole ;)

Mukavaa tiistaita sinne teille!

Ruut




4 kommenttia:

  1. Mikä mikä ihana taulu tuolla olkkarissa!? Se on mun värinen! :)
    Ja hyvältä näyttää tuo välitilakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, hyvin bongattu :) Se on ollu mulla jo edellisessä asunnossa. Sain papalta rahaa ostaa joku taulu uuteen kotiin silloin ja tuon löysin :) En tiiä onko se ihan mun värinen mutta tykkään siitä edelleen tosi paljon!

      Poista