torstai 10. huhtikuuta 2014

Myrtti


Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta viherpeukaloita? Täältä nimittäin ei. Asunnossani on kolme kukkaa, jotka olen jollain tavalla onnistunut pitämään hengissä vuodesta toiseen. Osaan nimittäin "tappaa" myös kaktuksia.. Omien kukkieni nimistä minulla ei ole mitään tietoa. Kaikki ovat vihreitä ja jokaisella kukalla on erilaiset lehdet. Vai ovatkohan ne edes kukkia, jos niihin ei kukkia tule? Tosin ehkä en voi sanoa, että asunnossani on kolme lehteä ;)

Keväisin yritän muistaa vaihtaa mullat kukkiini, mutta usein unohdan sen. Viime keväänä (oikeastaan se taisi olla jo syksyä) muistin! Ruusuja, tulppaaneja ja juuri nyt kodissa olevia neilikoita hoidan hyvin ja niille vaihtelen vedet säännöllisesti.

En myöskään omista pihaa tai edes parveketta (jonka kuultuaan eräs työkaverini totesi, että johan meni ankeaksi ;) ). Tosin siinä vaiheessa emme puhelleet pihahommista vaan siitä, että missä grillailen. Näiden aurinkoisten päivien keskellä olen alkanut kaipaamaan makkaraa, pihvejä ja kaikkea mitä grillata voi! 

Aihe tuli mieleen, kun etsin jostain kaappien kätköistä multapussia ja ajattelin laittaa pääsiäisruohon kasvamaan. Kunhan osaisin valita kupposen, mihin mullan laitan. Tässäkin siis se kuppi taitaa olla se tärkeämpi juttu ;)

Kuvat siskoni uudesta kasvista. Luulin, että hän oli laittanut yritilleen oikein leikkisän nimen, mutta Myrtti on kuulemma ihan oikea nimi..

Mukavaa torstaita!

Ruut

7 kommenttia:

  1. Hahhaa, ihana:D Leikkisä nimi:D Vaan turha minun on täällä hirmuisesti naurahdella, koska en itsekään ole mikään viherpeukalo, ja moni kasvaa kuolee käsissäni alta aikayksikön! :D Olisi ihana kyllä osata kasvijuttuja ja niiden hoitoa!

    Superkaunis tuo Myrtti ja ihana ruukku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kasvaa=kasvi :D En osaa näemmä edes kirjoittaa kasvi-sanaa oikein...tämä kertoo jotain kasviosaamisestani, hihii:D

      Poista
    2. Ehkä se on niin, että ihan kaikkea vaan ei voi osata ja onneks on tulppaanit yms. Ne on ihan kivoja nekin ;)

      Poista
  2. Hehee, sä oot kyllä kunnon viherpeukalo :D! Aika samoilla linjoilla tosin mäkin oon, ja siks meiltä usein löytyykin leikkokukkia viherkasvien sijaan. Ne kun voi aina korvata kauppareissulla uhsilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihan samaa mieltä! :) Ja eipähän kyllästy kun voi aina valita erilaisia ja teemaan sopivia ;)

      Poista
  3. Mäkin onnistun huolehtimaan hengiltä lähes kaiken vihreän, mitä meille tulee, joten kaaaaukana viherpeukalosta ollaan.. Onneksi tuo toinen puolisko saa jollain magic touchilla aina edes muutaman kasvin selviämään meillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä arvasin, että meitä on muitakin ;) Ehkä me ollaan sitten vaan niin hyviä joissain muissa jutuissa? :)

      Poista