perjantai 5. kesäkuuta 2015

Herkullisia grilliruokia ja Diy-leikkuulauta



Kesän ensimmäiset grillailut ystävien kanssa ovat ehkä yksi parhaista tavoista aloittaa kesä. Tosin me taidettiin grillata ensimmäisen kerran jo vappuna, mutta ihan niin kesäiseltä ei silloin tuntunut. Postissa tullut uusi Yhteishyvä- lehti ja sen välissä olleet herkulliset grilliohjeet saivat meidät heti suunnittelemaan yhteistä grilli-iltaa ystävien kanssa. Maha tuli täyteen näistä herkuista ja hyvää oli!

Pestomarinoidut makkara-halloumivartaat

 5 annosta
1 paketti
(400 g) grillimakkaraa
1 paketti
(200 g) halloumijuustoa
Pestomarinadi
1
ruukku basilikaa
1
valkosipulinkynsi
0,5 dl
oliiviöljyä
Lisäksi
grillitikkuja
 
Paloittele makkarat ja kuutioi juusto. Valmista marinadi. Laita basilikanlehdet ja valkosipulinkynsi korkealaitaiseen astiaan. Valuta päälle öljy ja soseuta sauvasekoittimella.
Pujota makkaraa ja juustoa liotettuihin puisiin tai öljyttyihin metallisiin grillitikkuihin. Grillaa vartaat kuumassa grillissä käännellen. Ota grillistä ja sivele pinnoille pestomarinadia.

Grillattu chililohi

 6 annosta
1 kg
lohifileetä
1 tl
suolaa
2 rkl
aprikoosi- tai omenahilloa
2 tl
balsamiviinietikkaa
1 tl
sambal oelek -chilitahnaa
(Pinnalle chiliä)
 
Poista fileestä ruodot ja rasva. Ripottele pinnalle suola. Siirrä filee grillausalustalle ja kuumaan grilliin. Anna paahtua 7–8 minuuttia.
Käännä filee kahdella lastalla. Vähennä hieman lämpöä ja grillaa vielä noin 5 minuuttia.
Sekoita hillo, viinietikka ja chilitahna. Levitä seos fileen pinnalle. Ota grillistä ja peitä foliolla. Anna vetäytyä n. 10 minuuttia. Ripottele pinnalle halutessasi hienonnettua chiliä.

Perunasalaatti jalopenokastikkeella

4 annosta
1 kg
keitettyjä, kylmiä uusia perunoita
250 g
vihreää parsaa
1
ruukku rucolaa
1 rkl
sitruunamehua
Jalapenokastike
1 prk
(200 g) kermaviiliä
1 rkl
hienonnettua säilykejalapenoa
1 tl
sinappia
1 tl
sokeria
ripaus
suolaa
ripaus
rouhittua mustapippuria
 
Sekoita jalapenokastikkeen ainekset. Paloittele perunat. Kuori parsat kevyesti. Paloittele parsat ja keitä muutama minuutti. Huuhtele kylmällä vedellä ja valuta hyvin.
Nosta perunat, parsat ja rucola kulhoon ja lisää sitruunanmehu. Kääntele sekaisin. Kaada pinnalle kastiketta tai tarjoa erikseen.
Jälkkäriksi käyvät hyvin mansikat tai vaikka jäätelö, joita molempia on jo nyt tullut aika usein ostettua ;) Kuvassa näkyvän leikkuulaudan tein yksi kesäinen päivä ulkona ollessa (tarvitsin hetken aikaa muuta tekemistä kuin lukea kirjaa, ihana kesä!). Laatan sain äidiltäni ja siihen tussilla piirtelin kuvioita, vähän samaa sarjaa kuin aiemmat Diy-astiani ;)

Mukavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua!

Ruut

5 kommenttia:

  1. Nää on taas näitä mitä ei pitäisi lukea kun omasta jääkaapista löytyy lähinnä valo, kurkku ja vajaa makkarapaketti :) Mutta huomenna pitää asia korjata ja kehitellä hyvää grillattavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen. Aika usein itselläni myös tuo sama tilanne ;) Toivottavasti saitte grillattua ja mahanne täyteen ;)

      Poista
  2. Onpas herkkuja ohjeita, varsinkin nuo makkaravartaat :)

    VastaaPoista