sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

uusi harrastus?


Harrastukset.

Mitä siellä harrastetaan?

Täällä on ollut pienoista haastetta löytää jotain itselleen oikein mieluista, mutta samalla tarpeeksi tehokasta liikuntaharrastusta. Tehokkaalla tarkoitan sitä, että tässä nyt jotenkin kunnossa pysyisi. Pienempänä olin ahkera heppatyttö ja tallilla vietin lähes jokaisen päivän ja tietenkin kävelin sinne monta kilometria, siivosin tallit, ratsastin ja kävelin takaisin. Kotona ollessa sitten pyöräilin tai olin muuten vaan ulkona ja kesäisin koluttiin kaikki lähiauleen metsät ja järvessä testattiin kuinka pitkälle uskalletaan uida, ettei virta (voimalaitoksen kosken) veisi mukanaan. Voin vaan arvella, että kunto oli tuolloin hyvä. Lukiossa jäivät heppahommat lähes kokonaan ja taisin vain uida kesäisin ja talvisin hiihtää. Jyväskylään muutettuani aloitin saliharrastuksen ja sen harrastuksen parissa viihdyin pitkään. Reilu vuosi sitten liikuinkin aika paljon ja muistan ne aikaiset aamut salilla, lenkkeilyt illalla ja kotijumpat. Sitten alkoivat nämä sairastelut ja kaikki jäi hiljalleen ja osasta oli luovuttava, vaikka ei millään olisi halunnut.

Nyt olisi kumminkin suunnitelmissa aloittaa taas liikkuminen. Hyvin varovasti, omaa kroppaa kuunnellen ja terveyden ehdoilla mennään. Kotona odottaa jumppanauha, kahvakuula ja uudet lenkkarit. Jumppapallo lähti lainaan siskolle ja A ja B sitä tänään ulkona heittelivät, joten hyvässä käytössä sekin ;)

Tv on täynnä kaikkia kuntoiluohjelmia ja olisihan se aika hienoa olla todella hyvässä kunnossa. Jos ihan totta puhutaan niin itselleni tulee aina ihan kamala nälkä, kun näitä ohjelmia katselen. Mitäs puhuvat ruokailuista yms niin usein.

Suunnitelmissa on siis ihan vaan mennä ovesta ulos nyt näin aluksi ja hiljalleen ehkä päästä vähän pidemmälle. Tavoitteena hyvä kunto ja unelmissa joku uusi mieluisa liikuntaharrastus. Tästä on hyvä jatkaa tätä liikunnallista elämää ;) Päivän asuna tänään tuttu ja turvallinen tuulipuku. Nyt kun en sitä enää päivittäin töissä käytä on se entistä mukavampi päälleen pukea. Kuva muutama viikko sitten otettu (samassa asussa useinkin), ei ehkä kaunein kuva, mutta kuvaa hyvin yhtä onnellista päivää. Ulkona on mukava liikkua.

Ruut

13 kommenttia:

  1. Liikunta on tärkeää, ja itse viihdyn eri lajien parissa siitäkin syystä, että yritän vältellä kyllästymistä. :) Keväällä kävin salilla neljäkin kertaa viikossa, nyt se ei ole vähään aikaan innostanut. Sen sijaan kahvakuula on heilunut ja lenkkipolut tulleet tutuksi. Liikunnan iloa ja leppoisaa sunnuntaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin ;) En kyllä ymmärrä, miten jotkut jaksavat vuodesta toiseen kuntosalilla käydä niin usein. Yksikin ystäväni käy 6 kertaa viikossa ja ei hän näytä yhtään kyllästyneeltä. Itse toivon kovasti löytäväni jonkun oikein kivan lajin, minkä parissa viihtyisi hyvin.

      Poista
  2. Liikunta on kivaa varsinkin ulkona ja mulla se on "omaa aikaa", käyn lenkillä iltaisin meidän koiran kanssa kun lapset on menneet nukkumaan. Lenkkiseura kyllä olis joskus kiva, koira kun on aika hiljainen kaveri. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä saat lenkkiseuraa ehkä jonkun vuoden jälkeen, kun jaksan liikkua enemmän kuin muutaman askeleen ;) Monet äidit sanoo samaa ja tuo onkin tosi hyvä tapa viettää sitä omaa aikaa!

      Poista
    2. Lenkkiseura kelpaa aina :) Taitaa olla monille iltalenkki just sitä omaa aikaa.

      Poista
  3. Täällä on kyllä nuo liikuntaharrastukset tosi huonolla tolalla, kunpa saisi itseä niskasta kiinni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloittaminen siinä on aina hankalinta tai sit vaan pitäis olla joku tosi ihana laji, mihin olis vaan pakko aina päästä.

      Poista
  4. Täällä samat tavoitteet, kunhan nyt ensin pääsisi tuosta ovesta ulos. Ja jalkojen kannalta saavuttaisi edes sellaisen kunnon et pystyis käveleen ilman buranaa ja itkua. Siinäpä tavotetta kesäks :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt lupaudu sun kanssa lenkille ja itkemään yhdessä, koska tehdään mieluummin jotain muuta :) Ei se kumminkaan ihan niin mukavaa kai oo ;) Ei vaan, toivotaan, että me molemmat ollaan vielä joku päivä hyvässä kunnossa ja jos ei olla niin sit onnellisia huonokuntoisia! :)

      Poista
  5. Pitäisi minunkin aloittaa liikkumaan. Aiemmin sain työssäni liikuntaa, mutta enpä enää. Saapa nähdä, mitä keksin. Tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin ennen työ oli se mikä liikutti ja aika paljon tulikin liikuttua, joten olisi pian keksittävä joku muu liikuttaja :) Hyviä ideoita myös sinne siis! :)

      Poista
  6. Nyt heinäkuun kahdella ekalla vkolla olis mahis päästä ilmaiseksi kokeilemaan mun suosikkilajia. Jos innostut, niin pistä mulle jotain kautta viestiä!

    -Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos tiedosta!! <3 itse en valitettavasti kyseistä lajia voi mitenkään tämän selän kanssa harrastaa, vaikka se kuinka kiinnostaisi.. mukavaa kesää <3

      Poista