paljon omaa aikaa

Tulppaanit, voiko näihin kyllästyä?

Eilinen päivä oli vaikea. Ehkä vaikein pitkästä aikaa. En osaa sanoin selittää miltä tuntuu luovuttaa työpaikan avaimet ja hiljalleen hyväksyä/ymmärtää se, ettei enää koskaan tule menemään tuohon työhön ja juuri niiden omien rakkaiden työkavereiden luokse. En ole täällä blogissa halunnut sen kummemmin sairaskertomuksia kirjoittaa tai edes siitä, mistä on kyse ja ehkä se ei ole tarpeen. Voin vain todeta, että nyt eletään hyvin erilaista elämää. Kesään saakka saikkuillaan ja toivotaan, että parannutaan. Itse en koviin moneen asiaan voi vaikuttaa ja on vain luotettava siihen, että minua hoitavat ihmiset tietävät asioista paremmin. Tie tulee varmasti olemaan raskas ja se, missä olen syksyllä on vielä itsellenikin arvoitus. Elämä vie välillä kummallisia polkuja. Tämä kaikki siis selityksenä sille, että täällä ollaan lähes aina kotona ja ei valiteta raskaista työviikoista tai odoteta viikonloppuja ihan niin innokkaasti kuin aikoinaan ;) Tästä eteenpäin tehdään mitä milloinkin keksitään ja kaiken keskellä ravataan sairaalassa melkein yhtä tiheästi kuin töissä aikoinaan. Toivon siis monia ihania ja rauhallisia aamukahvihetkiä, mukavia tapaamisia ystävien kanssa, kivoja hetkiä hiljaisiin päiviin yms. Aika onnellinen olen myös tästä blogista johon nyt on varmasti aikaa keskittyä ihan uudella tavalla, jos ja kun voimia siihen on. Nyt on aika kuunnella itseään ja hoitaa oma kroppa kuntoon.

Olkoon tämä tällainen "viimeinen sairaskertomus" täällä. Pieni avautuminen, jonka jälkeen voi taas keskittyä muihin juttuihin tai just niihin samoihin, mitä oon lokakuusta saakka tehny ;)

Tällä viikolla syödään entistä paremmin ja niin ollaan jo alkuviikosta tehtykin. Viikko on muutenkin vähän juhlavampi, kun viikonloppuna juhlitaan siskoni miehen ja yhden muun sukulaisen ikääntymistä. Hyvä ruoka, parempi mieli ;)

Mukavaa keskiviikkoa.

Ruut