Mä oon mä ja sä oot sä

Tässä mä oon. Yli vuos sairaslomaa takana ja millainen vuosi se onkaan ollut. En olis uskonu, jos joku olisi vuosi sitten sanonu, että vielä vuodenkin päästä tuut olemaan kotona. Välillä on niin hyvä, ettei ihan kaikkea voi tietää etukäteen.

Vuosi kotona kuulostaa varmasti aika monen korvaan ihanalta ajalta ja onhan se myös sitä, mutta sairaana ei ihan jokainen päivä oo lomaa. Alku oli rankkaa, kun kukaan ei oikein tienny, että mikä tätä naista oikeasti vaivaa ja oliko kivut merkki jostain ihan muusta. Kyllä siinä tuli lääkäri jos toinenkin aika tutuks ja aina en edes tienny, että mitä nyt tutkitaan tai sitten en vaan jaksanu ottaa selvää. Aika monenlaista lääkäriä on tullut tavattua ja ei aina niin rohkaisevia kommentteja kuultua. Mun paras ystävä muistutti mua jossain vaiheessa, että muistaisin, että oon Ruut, enkä vaan potilas. Hän myös kertoi, että on valmis lykkimään mua vaikka pyörätuolissa kirpparihyllyjen välissä, jos tarve niin vaatis. En hetkeäkään epäile, etteikö hän sitä tekis ja kyllä usein kaupassakin ihmiset katto kun mä kävelen ihan ilman ostoksia ja ystäväni on viimesillään raskaana ja kantaa omat ja mun ostokset ihan vaan siks, kun en saa kantaa mitään painavia juttuja..

Jos jotain on oppinu niin sen, että selkä on aika tärkeä tässä meidän kropassa. Se, että mun oma ei enää oikein toimi kunnolla ei johdu siitä, ettenkö olis ollu tarpeeks hyvässä kunnossa tms vaan ihan jostain muusta, johon en oikein itse voi vaikuttaa. Tulevaisuus on edelleenkin avoinna ja päivä kerrallaan sitä elellään. Saatan edelleenkin maata lähes liikkumattomana sängyssä monta tuntia kun sattuu niin paljon, etten voi liikkua ja sitten taas toisena päivänä oon innoissani tekemässä vaikka mitä kun just silloin ei satu. On asioita, joita en voi koskaan tehdä tai joita en tule koskaan saavuttamaan, koska mun kroppa ei anna siihen mahdollisuutta ja ne asiat pitää vaan hyväksyä.

Kaikesta huolimatta elämä on hyvää ja tulevaisuus tuntuu valoisalta. Jos kaikki meneen nyt hyvin niin pääsen vuoden alussa kokeilemaan uudenlaista työtä ihan uusissa kuvioissa ja voitte vaan kuvitella, kuinka sitä odotan. Toisaalta oon kyllä tottunu aika hyvin tähän kotoiluunkin ;) Eilen mua nauratti kun meidän kässäpiirissä juteltiin, että mitä ihmisille kuuluu. Töitä, töitä ja kiirettä on se yleisin vastaus. No, mä oon kattonu nyt Homelandia ja laitellu kotiin joulua ja lukenu muutaman kirjan. Unohtamatta sitä, että saatan herätä vasta 11 ja iltapäivään mennessä oon silti saattanu nukkua jo yhet päikkärit tai sit vaan ollu päivän kahveilla ties kuinka monessa paikassa ;)

Se miks aloin tätä kirjottamaan niin on osaks ihan vaan siks, että haluan muistaa tän ajan sitten joskus vuosienkin päästä ja sit nää vaan tuli jotenkin mieleen kun luin aamulla Facebookista jonkun #sairaankaunis- kertomusta omista jutuistaan. Eikä nää mitään salaisuuksia oo. Ihan vaan tavallisen ihmisen hieman erilaista arkea.

Meillä jokaisella on ne omat vaikeudet ja omanlainen elämä ja eipä sitä kukaan voi tietää, mitä elämä eteen tuo. Tärkeämpää on kumminkin se, että vaikka olis niitä vaikeuksia niin huomaa myös ne ilot, koska niitä ainakin mun elämässä on niin paljon enemmän kun näitä huonoja juttuja. Niistä tää blogikin lähes aina kertoo. Arjen mukavista jutuista, kauniista asioista (ja esineistä) ja mun elämän hyvistä hetkistä. Sekin pitää muistaa, että myös nämä on vaan pieni osa sitä omaa elämääni ja omia ajatuksiani.

Eletään tätä elämää ja iloitaan siitä mitä ollaan. Huomenna taas juttua paperipusseista, ettei tää menis liian vakavaks ;)

Mukavaa torstaita <3

ja ps. Tuo takki mikä mulla on tuossa kuvassa on ehkä paras takki ikinä. Lämmittää, suojaa sateelta ja on täydellinen just tällasille ilmoille! Takkirakkautta ensisilmäyksellä. 

Ruut