sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Uusia juttuja meikkipussiin ja muita ostoksia





Lomalla shoppaillaan. Ainakin tällä lomalla :) Satuimme juuri siihen osaan saaresta, että Zara, Bershka, Pull&Bear, Pimkie, Mango ja muutama muu liike olivat lähes kävelymatkan päässä. Vaatteita olisin löytänyt vaikka kuinka paljon. 7 paitaa sai riittää ja rahapussi, hajuvesi, käsintehty koru, ripsiväri (se tosin lentokentältä), suihkusaippua ja rasva. Sekä tietysti vähän syötävää ja juotavaa. Laukkuun olisi mahtunut vielä 6 kg lisää, mutta onneksi tiesin sen vasta kentällä ;) Hinnat tuolla olivat alhaisia suomen hintoihin nähden, joten kovin suurta summaa en näihin ostoksiin saanut menemään. Nyt on vähäksi aikaa uusia juttuja. Ennen matkaa Tori.fi oli ahkerassa käytössä ja sain monille vanhoille vaatteilleni uuden kodin vielä matkaa edeltävinä päivinä.. Olenhan lupautunut mukaan Vähempikin riittää- haasteeseen, josta joskus täälläkin kirjoittelin. Ideanahan oli laittaa jotain vanhaa pois/eteenpäin, jos uutta hankkii.. 

Mukavaa ja rauhallista sunnuntaita sinne! Täällä sunnuntai menee pitkälti nenä kiinni kirjassa. Satuin käymään 6-vuoden!! tauon jälkeen kirjastossa ja siellähän on vaikka mitä. Juuri niitä kirjoja, mitä on tehnyt mieli lukea, mutta en ole raaskinut ostaa. Olin lähes kokonaan unohtanut kirjaston! Tietenkin löysin yhden uuden kirjan, joka saa olla lainassa vain 7 vuorokautta, joten nyt sitten luetaan. Enää pari vuorokautta jäljellä.. Apua!

Ruut

4 kommenttia:

  1. Voih, mitä ihania ostoksia!!! Ja kirjasto, pitäisipä tosiaan enemmän käyttää sitä! Lasten kanssa tulee aina silloin tällöin käytyä, mutta itselleni en ole lainannut piiiiitkään aikaan mitään! Kiitos muistutuksesta:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin kirjastossa tänäänkin :) Musta tulee oikea kirjastohirmu hiljalleen ;) Ja olen kyllä itsekin tyytyväinen löydöksiini!! Ihanaa saada välillä jotain uutta!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Itse tykkään niistä myös!!! On se vaan kiva välillä löytää jotain itselleen todella mieluista!

      Poista