torstai 26. kesäkuuta 2014

ei suklaakakkua



Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolen muita naisia, jotka eivät ole suklaakakkujen ystäviä? Ainakin toistaiseksi olen saanut olla tämän asian kanssa aikalailla yksin. Kaikki suklaiset kakut etenkin mutakakku (tai pahin niistä unelmatorttu), eivät vaan maistu. Mutakakkua saan jo alas jäätelön voimilla. Haluan toki olla sen verran kohtelias vieras, että kakkuni syön vaikka väkisin :) Kyllä minäkin suklaata ihan suklaana syön ja muitakin herkkuja.

Herkkuja tekisi mieli, mutta vielä en ole kotoa malttanut poistua. Yksi jäätelö päivässä on lomalla nautittava?! Eilen ostin jäätelökioskilta Mövenpickin valkosuklaan ja oli muuten todella hyvää! Herkullista päivää!

Kuvassa olevat Macaronit Sokokselta, kuppi Marimekon ja tarjotin Artek. 

Ruut

11 kommenttia:

  1. Voiiiih, suklaakakut on mun suurinta herkkua:P Aina ravintolassakin tilaan suklaakakun jälkkäriksi, nam! Aikas harvinaislaatuinen taidat olla, mutta onneksi ei kaikkien tarvitse samoista jutuista pitääkään♥

    Ihanat tarjotin ja kuppi (eikä noissa sun herkuissakaan mitään vikaa ole:P)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo aika monet munkin kaverit oikein oottaa sitä ihanaa suklaakakkua jälkkäriks :)

      Poista
  2. Suklaakakut eivät ole olleet mun suurinta herkkua, mutta siihen on pikkuhiljaa tullut muutosta. En tiiä oonko tästä onnessaan vai en ;) aiemmin joutui skarppaamaan et sai just kylässä syötyä sen yhden palasen. Nykyään voisin ottaa toisenkin palan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon miettiny, että mulle vois kans käydä noin! Ehkä mä joku vuosi osaan jo nauttia niistä. Kaikkeen tottuu!

      Poista
  3. Kohtalotoveria et minusta suklaakakun osalta saa, minä kun olen suuri suklaakakkujen ystävä. Minulla on tuttava, ja vieläpä naispuolinen sellainen, joka ei pidä suklaasta lainkaan ja sitä jaksan aina hämmästellä. Näiden sinun kuvien jälkeen rupesi kovasti tekemään macaronsseja, onneksi Mestarin Herkku ei ole tänään matkanvarrella. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei pidä suklaasta lainkaan on se jo aika extremeä ;) Ja voi, Mestarin Herkusta löytyy kyllä vaikka mitä hyvää!!

      Poista
  4. Ai kamala, onko siis olemassa naisia, jotka eivät syö suklaakakkua..? Noh, viisaampaa tietysti olisi ilman :)
    Ja nyt sitten tekee mieli jotain suklaista! Täytyypä lähteä kauppareissulle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On olemassa ja kovasti yritän totutella syömään niitä. Kärsiiköhän mun naiseus tästä "ongelmasta" ;)

      Poista
  5. Suklaasta tykkään suuresti! Suklaakakkuja syön, mutta ei ne mitään suurinta herkkuani ole...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin suklaata syön. Parhaillaankin on ihana levy nenäni edessä :)

      Poista
  6. Mmm suklaakakku... Tykkään mutta mielummin syön macaronseja! Mun lempparikakku on porkkanakakku tai juustokakku mut kyl hyvä moelleux päihittää ehkä kaiken. Mmmm

    VastaaPoista