sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Talo Luck

Kaiken kiireen ja väsymyksen jälkeen sain viettää eilen ihanan päivän ystäväni seurassa mökkeillen. Veden liplatus ja takkatuli, voiko enempää toivoa? Parasta viikonloppua onkin sellainen, että ehtii levätä ja toisaalta myös tehdä jotain. Perjantaina tosiaan kokoonnuttiin taas me Jyväskylän seudun bloggaajat. On muuten aika kiva tavata ihmisiä, jotka ymmärtävät, että jopa hyvää ruokaa voi vähän aikaa odottaa, että ensiksi saa tallennettua sen kameralle ;) Onhan tämä ihan "hullua" hommaa, mutta silti niin kovin mukavaa. Meitä oli koossa taas mukava joukko ja päästiin tutustumaan ennakkoon kesän asuntomessuille ja vähän herkuttelemaankin yhdessä. Asuntomessualueella muutaman kohteen jälkeen tuli kyllä sellainen olo, ettei malta odottaa messujen alkua. Ihania koteja.

Ensimmäisenä esittelyssä talo Luck ihanine sisustusratkaisuineen. Sisustuksessa tässä kohteessa on lähes kokonaan luotettu kierrätykseen. Tuunaamalla, rakentamalla ja tarkalla suunnittelulla on saatu aikaan varsin ihania juttuja. Ulkoa talo oli aivan musta, mutta sisälle mentyä kaikkialla valkoista.

Modernia, retroa, raikasta, kierrätettyä designia ja niin tarkkaan suunniteltuja yksityiskohtia. Tässä muutama pieni maistiainen kyseisestä kohteesta. Käykää ihmeessä talossa, kun messuille menette.










Kiitos, että saatiin tulla kylään <3

Käykäähän kurkkaamassa myös muiden kuvia ja juttuja perjantailta:  Tarinoita Satumaasta, Casa Volmari, Piipadoo, Projektila, Sweet Living, Kiveä ja unelmia, Little big things, Kotipalapeli, Valkoinen Soihtu, Modernisti Kodikas, Koti Daaliatielle, Minishow, Kultahippu, Talosanomat, Sisustuskärpänen, Kotvasia, VillaILONA.

Ruut

6 kommenttia:

  1. Hahah, ja paitsi että kuvaa sen ruuan, myös asettelee sen ensin lautaselle vähän paremmin :))

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Upea oli talo ja oli kyllä oikeasti tosi kiva nähdä pitkästä aikaa!! Oot huippu :)

      Poista
  3. Kiitos Ruut, että kävitte! On hienoa nähdä projekti muiden silmien (ehkä hieman virkeimpien silmien) kautta. Katselee omaansakin sitten ihan eri näkökulmasta. Mukavaa kesää ja nähdään uudelleen. -Heidi L

    VastaaPoista