maanantai 8. syyskuuta 2014

Viikonlopun kuulumiset

Vielä muutama kuva viikonlopulta..

Viikonloput, kun ollaan siskon kanssa yhdessä vanhempiemme luona taitavat olla niitä parhaita. Kerrankin on aikaa nauttia lasten ja toisemme seurasta. Tapaamiset viikolla ovat usein niin nopeita ja nykyään aika harvassakin, että ikävä on usein kova. A ja B alkavat olla aika mukavaa seuraa. Ensimmäisellä riittää juttua (hän ei siis enää syö tuttia, mutta pikkuveljen kätköille on kiva karata ja tänä sunnuntaina hän ilmoitti tarvitsevansa tuttia, joten tämä täti antoi kerrankin periksi ;) ). Juuri nyt suunnitellaan tulevia 3-vuotis synttäreitä ja aika ison listan olen saanut jo lahjoista, joita hän kertoo haluavansa ;) Toinen on vihdoinkin kääntänyt katseen myös tätiin ja hymyt ovat aika valloittavia <3

Aika paljon vietettiin aikaa ulkoillen. Sunnuntaina lähdettiin koko porukalla urheilukentälle ulkoilemaan. Itse keskityin lähinnä vauvan nukuttamiseen, mutta muutaman kerran hyppäsin korkeutta ja pituutta ;) Ei minusta ehkä ihan yleisurheilijaa tule..

Laukun lisäksi uusi ihana löytö oli Lidlin suklaa. En osannut päättää otanko Tiramisun, kookoksen vai capuccinon makuista, joten otin kaikki. Suosittelen maistamaan!

Sekavia kuvia ja kuulumisia :)

Mukavaa maanantaita ja alkanutta viikkoa!

Ruut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti