lauantai 20. joulukuuta 2014

Veljen koti ja arvontamuistutus

Yhdestä ovesta sisälle astuessa tuntuu kuin aika pysähtyisi. Heti tekee mieli kaivaa villasukat esiin,  keittää kuppi kahvia ja asettua kirjan kanssa sohvannurkkaan lukemaan. Jos oma kotini tuntuisi tältä, poistuisin sieltä tuskin koskaan. Veljelläni ja hänen vaimollaan on toisaalta hyvinkin erilainen sisustustyyli ja värejä löytyy kaikkialta, toisin kuin omasta kodistani. Silti tässä kodissa on jotain tunnelmallista ja väreineen kaikkineen siellä on hyvä olla. En tiedä johtuuko se idyllisestä vanhasta pihapiiristä, lautalattioista, suurista uuneista vai mistä, mutta tänne tullessa ei ole enää kiire mihinkään. Tänne voisin muuttaa heti ja varmasti viihtyisin.

Tosin en voinut antaa tunnelman kovin kauaa pidätellä eilen. Takana oli aika pitkä shoppailupäivä. Äitini säntäillessä kaupoissa paikasta toiseen yritin jotenkin pysyä perässä ;) Itse lähdin hakemaan Ikeasta lampaantaljaa ja sen löysin. Muutaman tunnin jälkeen omat voimat loppuivat ja siksi pieni hengähdystauko tässä kodissa tuntui mukavalta (tietysti aina on myös mukava nähdä omaa pikkuveljeään, jonka olin viimeksi nähnyt kesällä). Hyvä reissu takana.

Mukavaa viikonloppua ja muistakaahan osallistua Lehtikuninkaan arvontaan! Ilmoitan voittajan maanantaina..

Ruut

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tuolla kyllä tunnelmaa riittää ja nuo kakluunit, ne on ihanat!!

      Poista
  2. No on kyllä kiva tuo veljesikin koti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on kyllä ihana oleilla. Jos olis vähän lähempänä niin voisin jopa harkita sitä itselleni :)

      Poista
  3. Vanha talo on aina vanha talo - enkä yhtään lähde vertailemaan. Voin kuvitella miltä oma uusi talo tuntuu, varmasti ihanalta. Kauniitakin ovat kuin mitkä... mutta vanha talo on juurikin tuota mitä kuvailit veljesi kotoa löytyvän. . . ja vanhoja ne ovat joskus nyt uudetkin talot. Itse vain aina olen hullaantunut pikkuisen kuluneesta. Ihania kuvia olivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon aika samoilla linjoilla ja harmittaa oikein, ettei Jyväskylästä tuollaisia rivitaloja löydy :(

      Poista