perjantai 24. huhtikuuta 2015

kameran kanssa




Lisää kahvittelua, elokuvien päivänäytöksessä Cinderella, leikkiä, kyläilyä jne. Tämä viikko on jatkunut yhtä kiireisenä, kuin se alkoikin. Kivaa vaihtelua välillä tällaiset mukavat kiireet.

Eilen pääsin pitkästä aikaa keskittymään oikein kunnolla sisustusjuttuihin ja siinä hommassa vierähtikin mukavasti aikaa. B oli sitä mieltä, että kyseessä oli ehkä paras leikki pitkiin aikoihin. Kamera ja kaikkialla kivoja esineitä, aika mukavia juttuja siis ;) Sisustuskuvia luvassa, kun vaan saan ne koneelle laitettua.

Kamera on aika monena päivänä jäänyt kotiin ja välillä edelleenkin sen kantaminen tuntuu itselleni hieman vieraalta. Ystävieni luona ollessani saatan kyllä usein miettiä, kuinka ihania kuvia heidän kauniista kodeista saisikaan. Uskon, että teistä moni ymmärtää nämä ajatukset ja ihailen heitä, jotka jaksavat ottaa hienoja kuvia päivästä toiseen. Eilen sen taas muistin pitkästä aikaa, miten mukavaa kuvaaminen voi olla. Tuntui mukavalta kaivaa kamera pitkästä aikaa esille ja nauttia kuvaamisesta. Enkä nyt puhu kovin ammattilaisena, koska en edelleenkään ymmärrä kamerani asetuksista lähes mitään. Nautin silti ja se riittää minulle.

Oikein mukavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua ihan jokaiselle <3

Ruut

4 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia! Kuvailu on mukavaa, tosin kyllä itsellenikin välillä tulee kausia, ettei kameraa jaksa kaivaa esille. Aurinkoista viikonloppua♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sitä samaa sinne ja voi kun olikin taas kiva nähdä <3

      Poista