tiistai 22. syyskuuta 2015

Keittiön välitilaa ja musta jääkaappi







Keittiön välitila alkaa valmistua ja laatat saatiin seinälle viikonloppuna. Vielä viimeistelyt ja sitten olisi valmista keittiössäkin.

Alunperin olin ajatellut tuohon seinään sellaista punaista tiiltä tai mustia laattoja, mutta jo ihan hinnankin takia päädyin näihin aika perus valkoisiin laattoihin, joihin toivottavasti ei heti kyllästy ja varmasti sopivat myös muille, jos joskus tästä asunnosta tulee lähdettyä. Tiililadonta sopii mielestäni hyvin keittiöön ja se oli oikeastaan ainoana mielessä välitilaa suunnitellessani. Laattojen hinnaksi tuli alle 50e K-raudasta, ei paha minun mielestäni.

Musta jääkaappi oli ajatuksissa jo ennen koko keittiötä. Sitähän halusin jo edelliseen asuntooni. Aika monta tuntia vietin koneella erilaisia vaihtoehtoja katsellen. Viimein päädyin tällaiseen ihan kunnon jääkaappiin jenkkikaapin sijaan ja nyt on minullakin ensimmäistä kertaa pakastin, johon mahtuu muutakin kuin rasiallinen mustikoita. Olin sitä mieltä, että jääkaappi saa näkyä ja olla osana keittiön sisustusta, enkä ole katunut valintaani. Hyvin sopii kaappi keittiöön ja rajaa kivasti ruokailutilaa ja eteistä toisistaan.

Täällä onkin tänään taas viihdytty keittiössä kokkaillen. Aamupäivä on ollut aikaa pestä pyykkiä ja siivoilla ja sain jopa silitettyä verhot keittiön ikkunaan. Kiva olla välillä kotona!

Ruut

9 kommenttia:

  1. Upea keittiö! :) Metrolaatta tiililadonnalla ihana ja varsin klassinen, aikaa kestävä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olen myös itse aika tyytyväinen siihen, että millainen tästä nyt sitten tuli :) Laattaa oli vaikea hahmottaa, että miltä se käytännössä näyttäisi, mutta tuli oikeastaan parempi kun alunperin luulin :)

      Poista
  2. Ihan mieletön tää uusi keittiösi! Aivan ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jossu!! Myös täällä tykätään!! :)

      Poista
  3. Mitä tämä sinun lattiasi on malliltaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, ei taida olla enää yhtään pakkausta jäljellä, että muistaisin. K-raudasta sen ostin ja se oli se kaikkein vaalein laminaatti..

      Poista
  4. Upea jääkaappi! Suomesta on niin vaikeaa löytää Samsungin (tai muitakaan kunnollisia) mustia jääkaappeja. Mikä Samsungin malli tuo on?

    VastaaPoista