torstai 29. lokakuuta 2015

yksin kynttilänvalossa


takkatuli
kynttilät
viltit
teekupposet
kirjat, lehdet
ystävät


.. syksyn ihanat jutut. 

Taas se tuli jostain se aika kotoilla. Iltojen pimentyessä ei tee ihan heti mieli lähteä mihinkään ja yhä useammin sitä vain hautautuu viltin sisään toisessa kädessä kirja ja toisessa pala suklaata tai kuppi teetä. Teetä kuluukin taas enemmän kuin pitkään aikaan, niin kuluu myös tuikkuja. Rakastan kynttilöitä ja en edes halua miettiä, kuinka monta tuikkupussia tulee talven aikana ostettua.

Ja oikeastaan se, mistä halusin kirjoittaa on yksinäisyys. Juttelin tässä muutama päivä sitten naapurini kanssa ja hän kertoi kuinka kaikki tässä rivitalossa olemme yksinäisiä ihmisiä. Se kuulosti jotenkin oudolta, enhän minä ole yksinäinen, vaikka yksin asunkin. Aika monta kertaa muulloinkin olen törmännyt ajatukseen, että yksinelävä on jotenkin todella yksinäinen. Toki on aikoja, kun se yksinäisyys iskee, eikä vähiten juuri näinä syksyisinä iltoina, mutta siihen tunteeseen ei kovin pitkäksi aikaa voi jäädä, kun muistaa ne kaikki rakkaat omassa elämässään. Itse ainakin myönnän olevani ihminen, joka kaipaa välillä ihan vaan omaa aikaa ja hakeudun niihin hetkiin, joissa olen ihan yksin. Asuessa jonkun kanssa ne hetket tuli haettua lenkkipoluilta ja nyt taas täällä voin vaan sulkea kotioven ja laittaa puhelimen äänettömälle. Toki on myös niitä vaikeita hetkiä. Tiedän miltä tuntuu kun ystävät kertovat kivoista retkistä ja hetkistä omien perheidensä kanssa ja itse olet käynyt kaikki tuttavat läpi ja jokainen on juuri sinä päivänä jossain muualla tai se kun joudut yhä uudestaan ja uudestaan menemään juhliin tms ilman seuralaista. Tiedän myös sen, miten välillä ärsyttää, kun joutuu huolehtimaan ihan kaikista hommista itse.

Tiedän, että on olemassa myös oikeasti tosi yksinäisiä ihmisiä, jotka asuvat yksin, vanhoja ja nuoria. Saati sitten heitä, jotka elävät suuren perheen keskellä tai ovat parisuhteessa ja silti kokevat olevansa yksin. Se on jotenkin asia, joka aina pysäyttää. Saa hetkeksi oman mielen mustaksi tai tuntemaan huolta jostakin toisesta. Voi kun vain kykenisi huomaamaan ne lähellä olevat, toista ihmistä tarvitsevat. Ihan koko maailmaa ei voi muuttaa, ei koko Suomea tai edes Jyväskylää. Voin silti huolehtia lähelläni olevista. Kaikkien kanssa en voi kaveriksi ryhtyä, mutta jo pieni hymy tai ystävällinen tervehdys naapurille, puhelinsoitto ystävälle tai vaikka vain tekstiviesti voi välillä auttaa. Mun uudenvuodenlupaus onkin ollut lähes joka vuosi se, että muistaisin pitää yhteyttä ystäviini ja siita lupauksesta yritän joka vuosi pitää kiinni.. 

En tiedä saitteko yhtään kiinni siitä, mitä oikeastaan yritän selittää tai halusin selittää. Tämäkin ajatus lähti oikeastaan siitä, kun mietin menneitä päiviä ja ihmisiä näissä päivissä. Niin mukavia hetkiä on tämä viikko pitänyt sisällään. Olo on äärettömän kiitollinen.

Kuvat siskoni uudesta kodista, jossa ei edes vessaan pääse yksin ilman että joku siellä oven takana odottaa malttamattomana (en puhu nyt siskosta)..

Mukavaa torstaita ihan jokaiselle. Täällä istutaan just nyt yksin kynttilänvalossa ja yritetään herätä tähän päivään ;)

Ruut






2 kommenttia:

  1. Oih, kynttilät ja kynttilänvalo. Ja mikä parasta, takkatuli. Vielä joskus mä asun sellaisessa kodissa, missä on takka. Sitten voin käpertyä sohvan nurkkaan villasukat jalassa virkkaamaan tms. ja kuuntelemaan takkatulen ääntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin mäkin varmaan teksin ;) Toistaseks saan nauttia takasta vaan siskon luona tai sitten vanhempieni luona :)

      Poista