lauantai 12. joulukuuta 2015

Joulutunnelmaa?





Hei vaan ja mukavaa lauantaita. Täällä kuunnellaan jouluradiota ja istutaan kiikkutuolissa kirja kädessä. Tuo kirja on muuten ollut niin koukuttava, että yksikin päivä meni kolme tuntia, että sen kädestäni laskin ;) Just täydellistä hömppää johon voida uppoutua! Joidenkin kirjojen ei vaan toivoisi loppuvan ja loppuratkaisun paljastuvan. Onneksi on ollut sen verran menoja, että kirjasta on vielä viimeiset sata sivua lukematta :)

Takana on reissu Tampereelle, puistoilua, ystävien seuraa ja eilen käytiin vielä kuuntelemassa joululauluja Taulumäen kirkossa Anna Puun ja UMOn esiintyessä.

Takaisin tullessa mietittiin sitä aina niin kovasti kaivattua joulun tunnelmaa ja miksi niin monet sanovat, että ei tunnu joululta? Johtuuko se lumesta ja sen puutteesta vai kenties siitä, että ei enää odota joulua ihan niin jännittynein tunnelmin kuin lapsena?

Totesin, että näin aikuisena se joulu onkin ehkä ihan eri asioissa. Joulutunnelmaan voi itse vaikuttaa ja onhan se totta, että aina ei tunnu miltään ja miksi tarvitsisikaan tuntua. Oma jouluni alkaa joulukuusen koristelulla. Hiljalleen mukaan tulee joululaulut, glögit ja joululahjat ja kortit. Välillä leivotaan pipareita ja joulutorttuja ja ehkä hiljalleen aletaan myös miettimään tulevaa jouluaattoa ja valmistautumaan matkaan. Näistä kaikista hetkistä nautin sitten hetki kerrallaan ja mulle nämä ovat niitä joulujuttuja ja tiedän, että on joulukuu ja joulu tulossa. Se tieto ja nuo pienet hetket riittävät joulutunnelman saamiseen. Jouluaattona tunnelmaa tuskin tarvitsee odottaa. Jouluruoka, oma perhe paikalla ja pienten jännitys riittää jo kertomaan, että päivä ei ihan tavallinen ole ;) Toiset tuntee enemmän kuin toiset ja tuntui miltä tuntui niin joulu se vaan tulee (taas on muuten pieni paniikki, että kortit on kirjoittamatta, iik).

Ruut






9 kommenttia:

  1. Eihän sitä joulutunnelmaa tosiaan tarvitse koko joulukuuta olla - kyllä se sieltä tulee, aattona tosiaan viimeistään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi se joulu tosiaan tulee ihan ilman tunnelmaakin :)

      Poista
  2. Kortit todellakin kirjoittamatta... Aina tämä sama loppukiri joka vuosi... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ne on jo kirjekuorissa ja enää muutamasta osoite puuttuu, jee! :)

      Poista
  3. Joulutunnelmaa on kaivattu vähän täälläkin, mutta olen itseasiassa sitä kyllä mukavasti saanutkin.
    Juurikin joululaulut, piparkakut glögit ym tekevät jouluisen tunnelman, vaikka ikkunasta paistaa lämmin syksy ;)

    Usko on kumminkin kova valkeaan joulun ennustukseen. Se viimeistelee joulun kuusineen päivineen.

    Hyvää joulun odotusta! :)
    //Päälaellaan.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä noilla luulisi jo ihan hyvin tunnelmaan pääsevän :) Kiva, että sielläkin on jo nautittu! Pakkasta jo vähän ilmassa, joten ehkä se sieltä se lumikin voisi tulla..

      Poista
  4. Lumen puute kyllä hieman hankaloittaa joulutunnelman etsimistä. Onneksi koulusta olen pikkuoppilaiden kanssa saanut palasen tunnelmaa jouluaskartelujen, pikkujoulujen ja joulujuhlaharjoitusten myötä. Kotona myös pikkutonttujen joulujännityksen seuraaminen saa joulufiiliksen kohoamaan <3 Ihanaa joulunalusaikaa Ruut <3

    VastaaPoista
  5. Jouluradio on ihan huippu! Täällä ollaan juuri otettu loppukiri joulutunnelman löytämiseen. Onneksi on vielä aikaa. <3

    VastaaPoista
  6. Pikkutontut ja koulujen ja päiväkotien joulujuhlissa sen joulutunnelman voi kyllä aistia!! Kiitos Viivi <3 ja Niina: jouluradiota tulee kyllä aina odotettua kovasti ja niin kiva kun se taas vihdoin kuuluu (en nyt jotenkin saa kommentoitua teille erikseen)

    VastaaPoista