torstai 17. joulukuuta 2015

Mun 2015






Aika.

Tunnit, päivät ja vuodet ne vaan menee niin nopeasti ja en voi kieltää etteikö joskus olis ihan kiva, että aika kuluis vähän hitaammin. Kuluneena vuotena oon pohtinu paljon ajankäyttöäni. Oon se ihminen joka opiskeluaikoina teki aina tehtävät viimesenä iltana, vaikka sitten taas tapaamisissa yms oon varmasti aina ajoissa paikalla. Välillä päivät on ihan täynnä ohjelmaa ja tuntuu, että käyn kotona vaan nukkumassa ja välillä nousen vaan syödäkseni. Mulla on jatkuvasti huono omatunto siitä, että en saa mitään järkevää aikaseks, vaikka samalla tiedän, ettei mulla oikeastaan ole nyt mitään kovin järkevää tekemistä noin muutenkaan :) Silti välillä tuntuu hassulta, että taas meni kaks tuntia kun selailin lentoja ja hotelleja, vaikka en ehkä ihan heti oo lähdössä mihinkään tai nyt tässä samalla katon televisioita, kirjoitan tätä tekstiä ja päässä pyörii jo huomisen hoidettavat asiat ja vuodenvaihteen jälkeen tulevat jutut.

Törmäsin Noora&Noora-blogissa hauskaan vuosiraporttiin, jonka halusin myös itse tehdä. Onhan tämä koko vuosi ollut itselleni jotain niin kovin erilaista.

Tässä mun vuosi 2015

Mitä sellaista teit kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan ennen tehnyt? 
Ekana tuli mieleen, että kävin myös Kyllössä lääkärissä:) ja tietysti myös se, etten koko vuotena menny töihin. Maistoin ekaa kertaa pipareita ja juustoja yhdessä. Ostin asunnon, joka piti remontoida ihan kokonaan. Muutin rivitaloon. Ostin mun ekan LV- laukun ;)  Olin häissä saaressa. Kävin poistattaa viisaudenhampaan.. jne. Tulis aika monta juttua mieleen.. 

Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime uutenavuotena tekemäsi lupaukset?
Olen. Taisin luvata, että nään enemmän ystäviä ja pidän heihin yhteyttä. Ihan aina siihen ei oo voimia ollu, mutta suurimmaks osaks aikaa siihen on hyvin löytyny. 

Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?
Tuli ja nyt tuntuukin hassulta, että oon tuntenu heidät vaan vajaan vuoden. Ihania uusia ystäviä ja niin kovin rakkaita jo nyt. 

Menetitkö ketään läheistäsi?
En ja siitä olen todella kiitollinen.

Missä maissa vierailit?
Kävin vaan Itävallassa. 

Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et kuluneen vuoden aikana saanut?
Terveyttä :)

Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee aina muistuttamaan sinua tästä nimenomaisesta kaudesta?
Ei mikään tietty päivämäärä, mutta kesällä olleet juhlat varmasti pysyvät mielessä. Niin varmasti myös matkat ja osa lääkärikäynneistä. 

Mikä on suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana? 
Kuulostaa varmaan oudolta, mutta ymmärsin, olevani just siellä missä pitääkin ihan koko elämän suhteen. Mulle suuri oivallus :) Noin muuten varmaan se, että uskalsin vihdoin mennä hammaslääkäriin poistattamaan sen hampaan! Kamala hammaslääkäripelko ilman mitään syytä. 

Mikä on suurin pettymyksesi?
Varmaan aika itsestäänselvää jos sanon tähänkin, että terveys. 

Sairastitko tai loukkaannuitko?
Koko vuoden ja lisäks muutama pikku flunssa, joista viimesin olikin tosi sitkeä.. 

Mikä oli paras ostoksesi?
Tietokone ehdottomasti. Vanhan kanssa oli niin usein hermo kireällä. Autosta voisin kyllä sanoa samaa.. 

Kenen käytös pyöristytti sinua eniten? 
Muutaman ihmisen ja etenkin lääkärin juttuja joutu sulattelemaan vähän kauemmin, mutta me ollaan kaikki erilaisia ja puhellaan ja reagoidaan asioihin omalla tavallamme, joten ehkä tärkeämpää on se, että oppii näkemään asiat niin ettei ota ihan kaikkea liian vakavasti.. 

Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Asuntoon. 

Mistä ihan todella, todella innostuit?
Meikkaamisesta :) Oon mäkin turhamainen. Ei vaan, en oo oikeastaan koskaan innostunu siitä ja sit yhtenä päivänä mun sisko näytti mulle videon jostain meikkijutuista ja tajusin, että mähän en meikkaa yhtään. Siitä se ajatus sitten lähti ;) Joten innostuin ja se onkin yllättävän kivaa puuhaa. 

Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta? 
Itseasiassa aika moni. Tänä vuonna oon käyny enemmän keikoilla kuin koskaan. Jari Sillanpään Sinä ansaitset kultaa ja Juha Tapion Sinun vuorosi loistaa. Saati sitten Tuiskun Keinutaan tai Paula Vesalan Tequila, jotka soi aina päässä :) Samoin kuin Frozenin Lumiukko tehtäisiiiinkööö :)

Viime kauteen verrattuna oletko
onnellisempi vai onnettomampi? Onnellisempi
laihempi vai lihavampi? Lihavampi ;) ainakin vaaka näytti niin viimeks kun olin siskon mukana neuvolassa (punnitsen itseni tosi harvoin). 
rikkaampi vai köyhempi? Riippuu, miten asiaa katsoo. 

Mitä toivoisit tehneesi enemmän? 
Olisin halunnut liikkua niin paljon enemmän!!!! 

Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Oon edelleen liian kova murehtimaan asioita.

Miten vietit joulua? Entä juhannusta? 
Joulun vietän siellä missä aiemmatkin joulut. Juhannuksena taisin olla yhtenä päivänä Keuruulla ja kaks muuta päivää ystävien kanssa grillailemassa. 

Rakastuitko kauden aikana?
En :)

Mikä oli lempi telkkariohjelmasi?
Ensitreffit alttarilla ja Silta. Nyt oon myös aika iloinen Greyn Anatomian uusista jaksoista. 

Vihaatko mitään tai ketään?
En. 

Mikä oli paras lukemasi kirja? 
Luin taas monia kirjoja. Kaikki taisivat olla ihan hyviä. Pitäisi tarkastaa tuolta kirjojen kohdalta, kun en nyt muista mitään nimeä erikseen.. 

Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
No, edelleen ne lukuisat keikat joilla kävin. Soittelin myös pianoa aiempaa enemmän. Parhaiten tosin jäi mieleen mun ja A:n pianokonsertit. Täti laulaa ja soittaa ja A haluaa kuulla aina vaan uudestaan ja uudestaan saman laulun soittaen ja laulaen välillä mukana ;)

Mitä halusit ja sait?
Sellasen kodin, kun oon aina toivonu. 

Mitä halusit, mutte et saanut?
En nähny edelleenkään Lapin ruskaa tai käyny Pori Jazzeilla :)

Mikä oli vuoden paras elokuva?
Kävin muuten ekaa kertaa myös 3D-leffassa tänä vuonna ja se oli kiva kokemus, vaikka leffa ei ihan niin lemppari ollu. Leffojakin on tullut katottua aika monia. Still Alice oli koskettava. Wild-villi vaellus, Cake, The Good lie, Kesäkaverit on ainakin sellasia mitä muistan nähneeni ja nyt viime viikkoina katsoin aika monta koko perheelle suunnattua leffaa, kun ne oli jotenkin kivan onnellisia :)

Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit?
Se oli juhannuksena, mutta en muista mille päivälle se sattu. 34-vuotta!

Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodestasi selvästi paremman ja onnellisemman? 
Kovasti toivoin positiivisia uutisia lääkäreiltä. Paremman ne olis ainakin tehny, onnelinen voi olla muutenkin. 

Kuinka määrittelisit tyylisi kuluneen vuoden aikana? 
Suurin muutos oli varmasti se, etten ollut enää päivittäin tuulipuvussa ja kotivaatteita tuli käytettyä aika paljon enemmän. Tyyli taisi pysyä suht samanlaisena noin muuten. 

Mikä piti sinyt järjissäsi?
Ystävät!

Ketä julkkista himoitsit eniten?
Tää ei ollu tänä vuonna, mutta en pistäis edelleenkään pahaks jos Lostin Sawyer haluais muuttaa tänne. 

Mikä poliittinen tilanne tai tapahtuma liikutti sinua eniten?
Aika moni asia pisti miettimään. Maailmassa tapahtuu ja valitettavasti ei aina niitä iloisia juttuja.

Ketä kaipasit?
Ystäviä, jotka asuu osa tosi kaukana. Välillä myös ihan kamalasti mun entistä työparia :) 

Kuka oli paras tapaamasi ihminen? 
Jokainen niistä uusista ystävistä oli paras. 

Mikä tai kuka yllätti sinut kuluneena vuonna? 
Muutama yllättävä ystävällinen teko tulee heti mieleen. Välillä sitä voi vaan mennä ihan sanattomaks. Toisaalta olen hyvinkin yllättynyt siitä, miten nopeasti vuosi voi mennä vaikka ei tee mitään. 

Viisi tavoitetta ensi vuodelle? 
Toivon vaan, että osaisin olla onnellinen jokaisesta päivästä. 

Jaksoitteko lukea ;)

Ruut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti