tiistai 8. syyskuuta 2015

Haaste ja muutama perhoskuva






Sain joku aika sitten Sannalta Sisustus COCO- blogista haasteen. Vai olikohan se jo kesän alussa? Häät, polttarit, matkat, festarit, remppa ja kaikki terveyteen liittyvät asiat vähän veivät tätä aikaa ja tässä haasteessa piti vähän ajatella/muistella, joten aikaa tarvittiin. Näitä haasteita on välillä kiva tehdä varsinkin kun rohkeus ei vielä riitä mihinkään kysymyspostauksiin.

Haasteena oli tehdä lista asioista, joita ei ole koskaan tehnyt. Varmasti niitä asioita on vaikka kuinka monta, mutta tällaisen haasteen saatua ei varmasti tule heti mitään mieleen, vaikka kuinka yrittää. Aiemmin vastasin aina, että en ole koskaan katsonut yhtään James Bondia, mutta sekin tuli tehtyä, tosin dubattuna saksaksi tai etten ole ostanut perunoita ja niitäkin ehdin muutama vuosi sitten ostaa :) Toki voisin luetella maita, joissa en ole käynyt tai asioita, joita en ole maistanut, mutta tässä muutama juttu..

en ole koskaan asunut kimppakämpässä (jonkun vieraan kanssa).

en ole koskaan tykännyt mansikkajäätelöstä.

en ole koskaan saanut ylinopeussakkoa.

en ole koskaan ollut innoissani laittamassa ruokaa.

en ole koskaan osannut tehdä kiharoita suoristusraudalla. 

hampaitani ei ole koskaan porattu. 

en ole koskaan ostanut korkokenkiä.

en muista koskaan kumpi on harakka ja kumpi varis. (Mun muistisääntö liittyy H-kirjaimeen, mutta oliko se Harakka nyt se hieno vai harmaa?)

en ole koskaan käynyt raveissa. 

en ole käynyt eskaria. 

en ole koskaan uskaltanut polttaa kovin pitkiä kynttilöitä (tulipalopelko).

en ole koskaan käynyt vaeltamassa. 

 Kuulostivatko tutuilta asioilta vai onko joku muukin samanlainen? :)

Kuvat Wienistä perhostalosta (Das Schmetterlinghaus). Siellä perhoset lentelivät vapaana ja mihinkään ei saanut koskea. Pieni pakokauhu tuli kun jättisuuri perhonen laskeutui kädelleni, että jos liikahdan, niin onko se nyt sen perhosen loppu. Mielenkiintoinen kokemus. Suosittelen tätä tosin vain talvisin. Tuolla paikassa kun oli niin trooppinen ilma, että ihan sama kuin olisi ollut kuumassa saunassa vaatteet päällä.

Mukavaa tiistaita!

Ruut



6 kommenttia:

  1. Ei kiharoita, ei eskaria eikä sakkoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että sakot pysyykin poissa ja kiharat, niitä vois kyllä joskus opetella :)

      Poista
  2. Mahtavan kauniita perhosia olet päässyt kuvaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli kyllä tosi nättejä ja ihan todella suuria, mikä ei ehkä taas kuvasta niin välity..

      Poista
  3. Hei, minäkään en ole koskaan katsonut yhtään James Bondia ;)! Ja se on "En ole koskaan" -pelissä sellainen valttikortti, etten siksi edes periaatteesta ole niitä katsonut ;)...

    VastaaPoista