torstai 24. syyskuuta 2015

Näin kaikki alkoi


(tältä täällä näytti ihan alussa).

Tai oikeastaan se alkoi jo eräänä keväisenä päivänä tuijotellessani ikkunastani Mäki-Matissa. Ajattelin vain, että voi kun vielä joskus saisin oman pihan, nyt kun on kesäkin tulossa. Heti perään tuli toinen ajatus, että nyt mulla olis vihdoinkin aikaa tehdä asialle jotain. Etuovi oli aika kovassa käytössä seuraavat viikot ja huomasin, että muutama kiva rivari tarjolla olisi, mutta se tietäisi muuttamista pois keskustasta. Ensimmäinen, mitä menin katsomaan oli kyllä kiva, mutta ihan kiva ei näissä asuntojutuissa aina riitä. Lisäks sinne mennessä navigaattori ei osannu opastaa perille ja loppu hiekkatietä ja auto heti likanen. Tiesin, että mun hermot ei kestäis sitä, vaikka olenkin aika maalaismaisemissa lapsuuteni viettänyt..

Tätä toista lähdin katsomaan pienellä varauksella, mutta heti pihaan ajaessa katselin ympärilleni ja ihastuin koko paikkaan. Matkaa tänne kaupungista on vain se reilu 20km ja tie hyvä ja valaistu. Sisällä asunnon huono kunto ja tunkkaisuus ei saanut minua perääntymään ja kotiin ajaessa mietin, että siinäkö se nyt sitten oli. Olin jo alustavasti miettinyt, että haluaisin asunnon, josta voisin remontoimalla saada juuri omanlaisen.

Seuraavana päivänä sovin uuden näytön ja ajattiin vähän isommalla porukalla paikkaa tutkimaan. Mun siskolla on ihana mies, joka lupas auttaa rempassa (käytännössä tekikin sen lähes kokonaan) ja se teki omasta päätöksestä selvemmän. Sen jälkeen oma asunto myyntiin ja remontin suunnittelu aluille.

Kerroinkin jo aiemmin, että tiesin jo heti täältä ensimmäisen kerran lähtiessäni, että millaisen kodin tästä haluaisin ja mitä materiaaleja yms etsisin.

Suunnittelin kaiken itse. Ikean keittiösuunnittelussa mitattiin ainoastaan, että haluamani kaapit ja kodinkoneet yms tänne mahtuvat. Oma (siskolta lainassa oleva) remppamieheni teki hyvää työtä ja homma eteni nopeasti. Lattiat olivat paikoillaan juuri ennen muuttoa ja keittiö ja muut pinnat valmistuivat hiljalleen. Putkimiehet ja sähkömiehet kävivät sitten viimeistelemässä homman.

Edelleen minulta kysytään lähes päivittäin, että miten olen viihtynyt uudessa kodissani ja etenkin sitä, kun se on täällä niin kaukana. Viihdyn hyvin. Keskustassa asumisessa on puolensa, mutta kyllä tämä elämä täällä vähän kauempana on vaan jotenkin itselleni mieluisampaa. Lenkkipolut suoraan kotipihasta, ikkunasta näkyvä järvi, iso oma piha, niistä minä haaveilin siellä kaupungissa. Nykyään autolla tulee liikuttua aika moneen paikkaan, joten ei tämä välimatkakaan ongelma ole. On täälläkin kauppoja ja vielä useita ja eipä muuten ole ongelmaa, että mihin auton parkkeeraa.

Toki myös asumiskustannukset, autopaikka yms ovat huomattavasti edellistä asuntoani edullisemmat, samoin kuin asuntojen hinnat, joten en valita. Nähtäväksi jää haluanko enää koskaan ihan niin keskustaan, jossa tuli viimeiset 13-vuotta asuttua. Tulevaisuudesta en tiedä, mutta juuri nyt täällä on hyvä asua.

Ruut

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Niina. Toisaalta vaati varmasti rohkeutta, mutta joskus ne asiat etenee niin, että vaikeatkin päätökset tuntuu sit lopulta tosi helpoilta :)

      Poista
  2. Juuri näin - mikä tuntuu itsestä oikealta ja hyvältä. Me muutimme aikanaan 50 km päähän työpaikoistamme ja nykyisin kuopuksen lukiokin sen matkan takana (eli kunnolla maalle :) - eikä ahdista yhtään - oikea päätös oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla tällasia juttuja! Taas oon tämän jälkeen entistä varmempi omasta päätöksestäni ;)

      Poista
  3. Voi apua, miten mahtavan muutoksen olette tehneet! Multa nimenomaan puuttuu tuollainen sisustusilmä, että osaisin nähdä asuntojen ja tavaroiden mahdollisuudet, ja liikaa tartun siihen, miltä näyttää nyt. Rohkea päätös muutenkin, vaikka kiva paikka tämä Mäki-Mattikin on ;)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos kaupunkiin takaisin joskus palaisin niin alue olis kyllä ehdottomasti Mäki-Matti, mutta jotenkin oon jo nyt viihtyny täällä niin paljon paremmin :) Näitä kuvia katsellessa sen vasta tajuaa, että kyllähän täällä muuttui aika moni asia ja miten ihmeessä lähdin koko hommaan :)

      Poista
    2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Kiitos <3 <3 (sulta oli tullu aika monta samaa kommenttia ja aloin jo niitä poistelee, mutta toisaalta ehkä se ei haittaa. tiedän, että oot onnellinen mun puolesta ;) )

      Poista