lauantai 10. elokuuta 2013

you don´t have to go fast.. you just have to go

Koneelle en ole ehtinyt, kun kotonakin olen käynyt lähinnä nukkumassa.. Viimeiset päivät ovat kuluneet töissä ja vapaalla sitten milloin missäkin :)
Torstaina kävin vihdoin ja viimein hankkimassa salikortin, hyvä minä! Muutamia viikkoja taaksepäin onnistuin saamaan käteni kipeäksi pelkästä sipulin raastamisesta sellaisella sinisellä sipulileikkurilla (tai mikä se nyt onkaan), joten päätin, että salille on lähdettävä ja pian! Veikkaan etteivät keittiövälineet kovin kauaa saa korvata kuntosalin laitteita ;) Otsikko kuvaa sitä ajatusta, mikä itselläni tästä kuntoilusta tällä hetkellä on.. Kuvassa myös uudet lenkkarit lenkkeilyyn. Viime vuonna panostin kaikkeen älylliseen?! Luin siis sitä saksaa, joten tänä vuonna huollan kehoa fyysisesti! :) (Tai näin olen ajatellut asiaa.)

Tänään oltiin taas myymässä tavaraa, niitä jotka viime kerralla vielä kotiin takaisin toin. Ilma oli hieman viileä ja muutama pisarakin aamun aikana taivaalta tuli, mutta onneksi sain lähes kaikki tavarat myytyä. Nyt sitten olenkin kuumeessa kotona tämän illan. Tuolla ulkona istuskellessa olo alkoi jo tuntua hieman kipeämmältä ja kotiin tullessa kuume oli jo noussut. Syksyn ensimmäinen tai kesän viimeinen flunssa. Onneksi viikonloppuna on aikaa levätä!

Mukavaa viikonloppua!

Ruut



2 kommenttia:

  1. Itse olen nyt viime viikkoina myynyt läjäpäin tarpeetonta tavaraa Tori.fi-sivuilla. Parasta on, että ostajat tulevat rahoineen ihan kotiovelle, ja siivouksen myötä meidän häkkivarastoon mahtuu jopa sisälle!

    VastaaPoista
  2. Minä löysin myös sen sivuston ja siellä sain jo aurinkolasit myytyä :) Kohta loppuu myytävä tavara tästä kodista :)

    VastaaPoista