keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Liitutaulutarra






Kerroinkin jo aiemmin, että kävin Kodin1 hakemassa liitutaulutarraa pientä projektia varten. Kuulin ystävältäni, että tätä tarraa siellä olisi myynnissä ja kun menin sinne minulle kerrottiin, että olivat loppuneet ja varauksia oli jätetty, joten tuskin sitä saan. Jätin kumminkin varuilta numeron, jos joku sattuu perumaan varauksensa ja niin kävikin :) Tosin kyllä näitä saa näköjään netistäkin tilattua vaikka mistä. (esim Teippitarhasta).

Olin joskus nähnyt jossain sisustuslehdessä kuvan valkoisesta jääkaapista, jonka oviin oli laitettu liitutaulutarra ja silloin jo sitä ideaa mietin. Itselläni kun on joku päivä haaveena se musta jääkaappi, mutta tämä oli tällainen väliaikainen ratkaisu ja vähän edullisempikin ;)

Mitäs tykkäätte? Pikkuinen A ainakin tykkäsi ja ensimmäinen taideteos jääkaappia jo koristaa :) Vaikka piirtely onkin hurjan kivaa, ei mikään mene tädin puhelimen yli! Yleensä ei edes täti itse :) Olenkin huomannut, että kun tyyppi kasvaa, yksi varma keino saada hänet vähäksi aikaa syliin halittavaksi on puhelin, joten huolehdin siitä, että on se on täynnä monia kiinnostavia pelejä tulevaisuudessakin ;)

Mukavaa keskiviikkoa!

Ruut

8 kommenttia:

  1. Onpas kiva idea :) Tohonhan voikin sitten taiteilla vaikka mitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tosin tuota taideteosta en ihan heti pyyhi, on se niin arvokas ;)

      Poista
  2. Kiva idea ja varmasti myös lasten mieleen:)! En olekaan aikaisemmin kuullut tuollaisesta liitutaulutarrasta! Nyt alkoi heti surisemaan ideat päässä, mihin kaikkialle tuollaista voisi lätkiä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olen itsekin miettinyt, että mihin sitä vielä tunkisi :) kätevä keksintö, jos ei halua maalata mitään :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos :) olen itse myös tyytyväinen ja saa nyt toistaiseksi olla noin :)

      Poista
  4. Hieno tuli! Mä voisin kanssa ottaa palan sitä tarraa jos sulta jäi vielä jäljelle=)?

    VastaaPoista