perjantai 3. tammikuuta 2014

OK - Omin käsin


Vuosi 2014 on alkanut todella mukavasti, mutta blogin suhteen inspiraatio on nollassa. Tuntuu, että en keksi yhtään mitään kirjotettavaa. Ja oman kodin (ja kaiken muun) kuvaamisen sijaan olen vaan istunut ja nauttinut kaikesta ympärillä olevasta. Välillä on mukava katsella kaikkea ihan vain omin silmin linssin sijaan..

Löysin mukavan DIY idean selaillessani OK- Omin käsin- kirjaa. Taulu tehtynä pahveista. Jos vaan löydän mieleisiä pahvinpaloja kotoa niin tuota aion kyllä yrittää. Ehkä tekisin kuvioista hieman erilaisia, vähemmän laineisia. Suosittelen tutustumaan kirjaan. Se on täynnä monenlaisia ideoita! Nyt sitten taas nautitaan kolmen päivän vapaista ja mietitään, että mitä sitä taas keksisikään? Ainakin joulukoristeet voisi kotoa poistaa ja tilalle tekisi mieli ostella kukkia. Olenkin jo kaivannut ruusuja/tulppaaneja kotiin (en nyt muista kumpia kaupoissa tähän aikaan vuodesta enemmän myydään).

Mukavaa viikonloppua!

Ruut

9 kommenttia:

  1. Hei, itsekin kaipailin jo kotiin joulukuusen sijaan keltaisia tulppaaneja, mutta ainakaan lähimarketissa ei niitä vielä ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok. hyvä tietää. Lähden etsimään kauempaa ;)

      Poista
  2. Tuo kirja on minunkin pitänyt hankkia! On varmasti hyvä ja täynnä kivoja ideoita! Jee, tuollaisesta taulusta tulee varmasti ihana! Mielenkiinnolla odottelen toteutustasi:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kirja tuo kyllä on!! Ja vaikka ei tekis siitä mitään niin aina sitä on kiva selailla :)

      Poista
  3. Mulle lainaan tuo kirja, kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se on J:n mutta uskon, että saat millon vaan :)

      Poista
    2. No huomasinkin vasta kommentin laitettuani et tuo ylimmäinen kuva olikin sieltä :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Se on kyllä! Suosittelen katsastamaan jos kohdalle sattuu!

      Poista