perjantai 2. tammikuuta 2015

kaunis elämä





Jos vuoden ensimmäiset päivät yhtään antavat vihjeitä siitä millainen vuosi tästä tulee, niin minusta on varmasti tulossa oikein kunnon sohvaperuna. Eilen katsoin ihan koko päivän leffoja. Oli muuten mukavaa vaihtelua sarjojen seuraamiselle ;) Tänään meillä alkoi arki. Tarkoittaa siis sitä, että minä ja serkkuni lähdettiin siskoni luokse kokkailemaan. Aivan kuten viime kuukausina ollaan hyvin usein tehty. Yhdessä tehdään ruokaa, hoidellaan vauvoja ja ihan vaan ollaan ja syödään. Itse ehkä joudun taas joku päivä tästä "arkisesta" harrastuksesta luopumaan, kun vihdoin pääsen takaisin töihin ja jätän nämä kaksi äitiä kokkailemaan ilman tätä huippukokkia..

Blogijutuissa olen ollut vähän ajatuksissani. Hetken jo ajattelin laittaa koko blogin salasanan alle ja kirjoittaa lähinnä itselleni. Joitain pieniä paineita on omaan päähän tästä niin rakkaasta harrastuksesta tullut. Kirjoittaminen ja kuvaaminen on mukavaa, mutta aina en jaksaisi välittää siitä ovatko kuvat niin täydellisiä tai millaista tekstiä syntyy tai mistä kirjoitan. Netti on täynnä toinen toistaan hienompia blogeja täydellisine kuvineen ja voi kun niitä onkin ihana katsella. Jollain tavoin itse kumminkin haluaisi oman blogin olevan edelleen se aika tavallinen arkinen blogi ihan ilman paineita siitä millainen tämän pitäisi olla.. Kumminkin te lukijat olette aika mukavia ja kaikki ne kommentit ja muut yhteydenotot ovat aika suuri osa tätäkin harrastusta ja ehkä se tuntuisi oudolta kirjoitella ihan vain itselleen.

Yritän olla tämänkin asian kanssa rehellinen itselleni ja olla ottamatta liikaa paineita. Vähän kuten muunkin elämän kanssa ;) Siinä minulle haasteita tähän vuoteen. Instagramin puolella (@ruuttig) kirjoittelinkin siitä, kuinka tärkeää olisi osata katsella maailmaa lapsen silmin. Elämä on ihmeellistä ja ympärillä on niin paljon kaikkea kivaa. Sitä kai haluan tähänkin blogiin tuoda. Elämän ihania, ihmeellisiä, kauniita ja tärkeitä juttuja (tuliko liian monta adjektiivia?)

ja kuvat. Ne on siskon luota. Siellä vasta ihania juttuja ja tuttuja onkin ;)

Mukavaa perjantaita ja oikein ihanaa alkanutta viikonloppua <3

Ruut

10 kommenttia:

  1. Blogi-identiteettikriisiä ilmassa täälläkin, kun mietityttää, mitä haluan ylipäätään jakaa ja miten rajallisen ajan tähän omasta ajastani kuitenkin pystyn tai haluankaan käyttää. Mutta samaan olen päätynyt kuin sinäkin: teen juttua omilla ehdoillani, niin kauan kuin se hyvältä tuntuu. Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kai siinä lopulta on parasta, kun vaan muistas sen :)

      Poista
  2. Mielestäni blogissasi on parasta siitä huokuva aitous ja rehellisyys. Jatka vaan kirjoittelua niin kauan, kun se hyvältä tuntuu! -Sini-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista Sini <3 kyllä täällä hommaa jatketaan ainakin toistaiseksi :)

      Poista
  3. Ymmärrän, mut älä turhaan ota paineita vaan anna blogin olla rauhassa sinun näköisesi! On niin mukava tämä blogisi!

    VastaaPoista
  4. Ymmärrän hyvin nämä sun ajatukset ja ne ovat omassakin mielessä käyneet jo monesti. Muista kuitenkin että kirjoitat itseäsi varten, oli meitä lukijoita yksi tai tuhat, niin sinä olet se tärkein. Me tullaan aina takaisin sun blogiin koska se on niin ihana, kodikas ja aito.

    Hyvää uutta vuotta Ruut! Toivottavasti tämä vuosi tuo tullessaan vain hyviä asioita sinun elämääsi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna <3 sä oot kyllä ollu niin tärkeä osa tätä munkin blogimatkaa <3 <3

      Poista
  5. Itse ainakin tykkään blogistasi juuri tälläisenä! Blogikriiseilyä täälläkin ilmassa jatkuvasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niitä aina näköjään tulee tasaisin väliajoin, välillä useammin ;) mutta kyllä se taas tästä kun saa ite vähän ajatella ja selvitellä ajatuksiaan..

      Poista