torstai 8. tammikuuta 2015

Melkein kuin OC:n täydelliset naiset?







Tänään kokkailtiin yhdessä kesäkurpitsalasagnea ja nautittiin toistemme seurasta. Siinä viinilasillisella ja lautasellinen lasangnea nenän edessä oli hyvä olla.Ympärillä rakkaat ihmiset ja aikaa olla, jutella ja syödä rauhassa. Melkein kuin OC:n täydellisissä naisissa, eikös? Tosin meiltä puuttuivat lastenhoitajat ja muutama muu juttu oli myöskin vähän erilainen ja Kalifornian puistoissa tuskin varpaat jäätyvät.. Näistä pienistä epäkohdista huolimatta uskoimme löytäneemme sen kiireettömän hetken tunteen. Ehkä jopa vielä täydellisemmin kuin "esikuvamme" televisiossa. Me nimittäin emme tapelleet kertaakaan ;)

No, oikeasti Kalifornian naisten elämä on aika kaukana omista esikuvistamme. Tosin itse en kyllä kamalasti pettyisi, jos heräisin aamulla jossain lämpimässä maassa ja joku tulisi meikkailemaan minut, että pääsisin kahvittelemaan ystävieni kanssa. Täällä ollaan sairastelujen kanssa otettu vähän takapakkia ja siksi tällaiset päivät ovat juuri nyt kovin tärkeitä..

Oikein mukavaa torstaita sinne. Itse vietän seuraavat päivät näiden pikkuisten seurassa ja aion nauttia (melkein) joka hetkestä ;)

Ruut


6 kommenttia:

  1. Nuo kiireettömän hetken tunteet ovat parasta. <3 Voi kunpa ne voisi säilöä purkkiin. :)

    VastaaPoista
  2. <3 Ai että, nää on niin mun lemppari hetkiä :) Huomenna taas nähdään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollu kyllä aika monia ihania hetkiä. Muistelen vieläkin niitä yhteisiä maanantai-iltoja täykkäreiden ja huippareiden parissa :)

      Poista
  3. Aivan ihana tuo valkoinen keinutuoliko? :) Mistähän se on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli täältä Jyväskylästä yhdestä sisustusliikkeestä, joka aikoinaan lopetti toimintansa, mutta samantapaisia riippukeinuja löytyy kyllä varmasti netistä googlettamalla :)

      Poista