keskiviikko 13. toukokuuta 2015

päivän ruoka ja jännittäviä juttuja




Tänään sataa vettä ja aion viettää päivän makuuhuoneessa kirjaa lukien, kunhan saan kaikki "pakolliset" työt tehtyä. Aloitin muutama päivä sitten tuon uuden Keplerin Vainoojan ja se on välillä niin jännittävä, etten voi sitä iltaisin lukea. Tosin tässä muutamana iltana illan jännitykset on saatu jo pelkästään jääkiekkoa seuraamalla. Minussa on asunut pieni lätkäfani jo aika pienestä saakka ja välillä se sieltä esiin tulee. Edelleen muistellaan sitä, kun katsoin pienempänä jääkiekkoa olohuoneessamme. Televisioin olin laittanut äänettömälle ja silmille nostanut tyynyn, jonka takaa välillä uskalsin kurkistaa tilannetta tai sitä kun kovalla äänellä huusin "eiiiiii, eiku, joooo!" (tuli maali ja olin unohtanut, että pelaajat vaihtavat välillä puolia ;) )..

Kaiken tämän jännityksen keskellä ollaan taas syöty hyvin. Välillä ulkona ja välillä ihan kotona. Eilen kokkailtiin katkarapuwokkia. Ohje löytyi täältä (taas kerran).. Tämä valmistui todella nopeasti ja makukaan ei kovin paha ollut!

Katkarapuwokki

1.5 dl riisiä
katkarapuja
purkillinen kirsikkatomaatteja
punasipuli
chili
öljyä
parmesania
persiljaa

Mittaa riisille 3dl vettä ja keitä ohjeen mukaan. Sulata ravut vesihauteessa. Leikkaa chili ja punasipuli ja kuullota paistinpannulla. Leikkaa kirsikkatomaatit puoliksi ja lisää pannulle. Tomaatit saavat hautua pannulla. Kun riisi alkaa olemaan kypsä poista ravut hauteesta ja irrota kuori / pyrstöt ennen paistamista. Lisää ravut tomaattikastikkeen sekaan ja laita pannu hetkeksi kuumemmalle. Kääntele ravut nopeasti, mutta älä anna kypsyä liikaa. Lisää riisi, mausta reippaasti suolalla ja mustapippurilla. Tarjoile parmesanin ja persiljan kera.

Mukavaa keskiviikkoa!

Ruut


4 kommenttia:

  1. Onpa herkullinen ohje! Tätä voisi tosiaan kokeilla, kun muutenkin tulee niin harvoin laitettua mitään katkaravuista. Mukavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en muista myöskään itse kovin usein katkarapuja ruokiini laittaneeni, vaihtelu virkistää :)

      Poista
  2. Varmasti oli hyvää ruokaa! Liian harvoin tulee katkaravuista mitään tehtyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ja hieman erilaista ainaisen kanan sijaan ;)

      Poista