sunnuntai 10. toukokuuta 2015

synttärit ja suolaisia herkkuja



Voi mitä ihania hetkiä tämä viikonloppu on ollut täynnä. Lauantaina herätessäni tosin mietin hetken, että nukuttiinko me vahingossa sunnuntaihin, kun lippu ulkona liehui ;)

Eilen saatiin juhlia pientä 1-vuotiasta prinsessaa. Juhlatouhuissa menikin koko päivä ja vasta myöhään illalla tulin kotiin. Ajatuksena oli käydä heti nukkumaan, mutta niin vain ystäväni sai minut huokuteltua mukaansa kuuntelemaan Roope Salmista & Koiria. Illan tanssahtelut kävivät hyvin muutaman viikon treeneistä. Itse keikasta tykkäsin todella paljon!

Tänään juhlitaan äitejä. Kaikilla ei ehkä omaa äitiä enää ole tai omia lapsia tule olemaan ja siksi tämä päivä saattaa herättää vähän ristiriitaisiakin tunteita. Omaa äitiäni en vielä tänään näe (laitoinkin nyt viikolla pienen yllätyksen sinne menemään). Näitä muita äitejä onkin sitten tässä ympärillä ollut lähes päivittäin ja voin taas vaan todeta, että aikamoinen taitolaji tuo äitiys on!

Hyvää äitienpäivää ihan jokaiselle äidille ja mukavaa sunnuntaita meille muille <3

.. ja loppuun kahden suolaisen piirakan ohje. Nämä tehtiin eilen serkkuni kanssa ja molempien versiosta tuli oikein maukkaita.
 
Feta-Pinaattipiirakka

3 pussia pakastepinaattia
pari valkosipulin kynttä
punasipuli
200g fetaa
1 muna
2 dl ruokakermaa
juustoraastetta
mausteeksi suolaa ja mustapippuria

Pinaatit sulatetaan pannulla ja paistetaan miedolla lämmöllä kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut. Maustetaan mustapippurilla ja suolalla. Valkosipuli lisätään pinaatin sekaan viime hetkellä.
Esipaistetun (10 mins) piirakkapohjan päälle laitetaan pinaattiseos (itse tosin tein pohjankin, johon ohje tuolla alla), 1 pieni punasipuli, feta sekä päälle kerma-munaseos sekä juustoraaste. 200 asteessa n.30min.

Lohipiirakka

pohja: 
125 g margariinia
3dl vehnäjauhoja
1/2 dl vettä


Nypi margariini ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille.
täyte:
1 pieni sipuli
10 cm purjoa
200g kylmäsavululohi siivuja
1 ruukku tilliä
2 munaa
2.5  dl kermaa
2 dl juustoraastetta
1 tl paprikajauhetta
ripaus valkopippuria


Hienonna sipuli ja viipaloi purjo. Kuullota niitä pannulla öljyssä hetken aikaa. Paloittele lohi ja silppua tilli. Sekoita täytteen ainekset keskenään. Kaada täyte vuokaan.
Paista 200 asteessa n. 35 min. Laita tarvittaessa foliota suojaksi, jos pinta tai reunat meinaavat ruskistua liikaa.


Ruut




11 kommenttia:

  1. Valloittava malli sulla tässä!
    Mukavaa iltaa ja uutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malli on kyllä söpö ja hymyä löytyy vaikka kuinka monenlaista ;)

      Poista
  2. hihi, mikä söpöliini kuva :) Kiitos vielä kerran avusta!!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eikös ;) ja oli kyllä kiva olla mukana auttamassa!! :)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Hän on ja tuntuu, että aina vaan söpömmäks tulee ;)

      Poista
  5. Oi miten ihana pikku prinsessa! Ja onpas herkullisen näköisiä piirakoita! Pitääpä itsekin kokeilla joku päivä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piirakoista tuli kyllä todella hyviä ja pieni prinsessa tais nauttia päivästä, ainakin hymy oli herkässä ;)

      Poista
  6. Herkullisen näköisiä piiraita. Noita reseptejä voisi testailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmista tuli tosi hyviä, suosittelen testaamaan!

      Poista