tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulun aakkoset




Joulukuun ensimmäinen päivä. Anna-Reetta oli omassa blogissaan miettinyt joulun aakkosia ja tämä kuulosti sen verran kivalta, että päätin tehdä tämän myös itse. Tässä mun aakkoset. Ihan kaikista en kirjaimista en keksinyt, joten ne jätin pois.


A aatto. Jouluaatossa on vaan sitä jotain aivan erityistä tunnelmaa.

B baari (???). Vanhempieni kotikaupungissa on tapana, että nuoret kokoontuvat joulupäivänä joulujameihin. Itse tätä harrastin nuorempana myös, nykyään sitä kaipaa rauhallisempaa joulua.

C cd-levy. Oma isäni on toivonut lähes joka joulu lahjaksi jonkun cd-levyn ja niitä sitten ollaan siskon kanssa etsitty ties mistä.. Vieläkin muistan sen Jamppa Tuomisen. Jouduttiin arpoo, kumpi sitä kehtaa edes Anttilan kassalta kysyä ;)

D diy. Joulukortit ja muut jouluiset askartelua ja käsityöt.

E esitys. Ruutin oma pianokonsertti, jonka mummot ja papat haluaa kuulla joka joulu.

F flanelli. Aattona pukeudutaan vähän hienommin, mutta joulupäivänä löhöillään flanelleissamme ;)

G Glögi.

H hautausmaa. Joka joulu ennen aattoa otan ystäväni mukaan ja käydään viemässä kynttilä serkkuni haudalle. Oon vähän liian arka liikkumaan pimeällä hatuumaalla yksin, joten tästä on tullu perinne. Joka joulu myös etsitään, että missä se hauta oli.

I ihmiset. Ne rakkaimmat sen joulun tunnelman tekee.

J juhla. Joulujuhlissa on vaan sitä jotakin.

K kinkku. Kinkkua meillä syövät vain isäni, siskoni ja minä, joten siinä on aina hommaa meille kolmelle.

L lahjat. Perheen kesken arvotaan kenelle saadaan ostaa lahja. Niitä on kiva miettiä.

M matka. Monta vuotta on aina jouluksi matkustettu vanhempieni luoksen joulunviettoon.

N näytelmä. Pienenä joulut olivat myös jännittävää aikaa, kun koulun joulujuhlassa oli ties minkälaista roolia näyteltävänä. Yksi joulu minä olin joulukiire ja ystäväni joulurauha ;)

O onnellisuus. Jokainen joulu, joka voidaan vielä viettää yhdessä perheen ja isovanhempien kanssa tuo onnellisen olon.

P pukki. Taidan olla ainut meidän perheessä, joka edelleen tunnollisesti katsoo joulupukin kuumaalinjaa joka aatto.

R ruokailla. Kerran vuodessa meidänkin perhe malttaa pysyä pöydässä pienen hetken yhdessä.

S sauna. Jouluna saunotaan usein.

T torttu. Joulutortut ovat niin hyviä. Luumuhillolla ja tähden muotoisina kiitos ;)

U ulkoilu. Aattona ulkoillaan yhdessä.

V vierailla. Jouluna ja joulukuussa tulee vierailtua aika monen ystävän luona.

W white christmas. Mikä siinä on, että valkoinen joulu olisi vaan niin paljon tunnelmallisempi.

X x-asento. Joulukiireet kuuluvat asiaan, mutta myös lepoa tarvitaan.

Y ystävät. Niitä on kiva muistaa erityisesti jouluna.

Z Zzzz. Unta riittävästi. Tosin aika usein se jää vaan haaveeksi, kun on koko talo täynnä ihmisiä ja nukkumapaikat vähissä.

Ä äiti. Äiti on usein aattoaamun töissä ja me muut oleillaan, kun äiti saapuu, oleilut loppuu ;)

Hyvää alkanutta joulukuuta <3

Ruut


7 kommenttia:

  1. Kiva oli lukea nämä! Hauskat sanat olit keksinyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on aina kiva myös tehdä, jos aikaa vaan sattuu olemaan ;)

      Poista
  2. Kiva lukea sinun joulun aakkosesi! Saatanpa lainata ideaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan. Itse pihistin sen myös muualta kun oli niin kiva ;)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. ja tätä oli hauska tehdä, vaikka jotkut kirjaimet oli kyllä hurjan hankalia :) mun puuhat :)

      Poista