keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Jouluterveiset

 



Heippa täältä vähän pohjoisemmasta Keski-Suomesta. Koko matkan tänne ajellessa pyrytti lunta ja edelleen sataa, saa nähdä jääkö maahan. Aamulla oli vähän vaikeuksia herätä kelloon, kun ilta meni taas pitkäksi. Ensiksi katselin tyytyväisenä telkkarista sinkkuelämää (jaksot ei ihan vieraita olleet), vaikka olisi pitänyt pakata. Tämän jälkeen availin muutaman lahjan. Ihan vaan siksi, etten jaksanut kaikkia tänne mukaani raahata. Lopuksi vielä pikainen selailu Pinterestin puolelle ja äkkiä kello onkin jo ties mitä. Taas niitä iltoja, kun silmät sulkiessa miettii, mitä kaikkea hyödyllistä olisi voinutkaan tehdä.. 

Matkalaukku ja muutama kassi lahjoja takakontissa lähdin matkaan. Matkalaukussa oli muuten vielä edelliseltä matkalta tarrat kiinni, joten olo oli kuin ulkomaille olisi ollut lähdössä ;) Vanhempieni kotia tosin voisi periaatteessa pitää sellaisena viiden tähden hotellina, mutta itse nukun lähes kaikki yöt sohvalla, joten tähtiä ei täältä kovin montaa tipu ;) En silti valita, koska ollaan kerrankin kaikki sisarukset samaan aikaan samassa paikassa. Tosin just nyt oon ihan yksin, kun muut tulee vähän myöhemmin. 


Äiti oli taas laittanut ihania joulukoristeita ympäri taloa. Ihastelin noita pieniä lasisia kulhoja eri asetelmineen, ihan mahtavat! Täällä oli myös tarkat ohjeet lappusella huomista ruokailua varten ja kuusenkoristeetkin kaivettu esiin. Hän itse kun on töissä, eikä me aikuiset lapset kumminkaan osattais mitään ilman ohjeita ;) Ennustan siis aika rauhallista aattoaamua. Minä katsomassa joulupukin kuumalinjaa ja iskä koristelemasssa kuusta muiden vielä nukkuessa. Huomenna toki myös kokkaillaan ja syödään sitten yhdessä ja lopuksi äiti koristelee kuusen uudestaan, kun töistä kotiin tulee ;) Näin meillä. Lähes joka joulu. 

Nyt laitan koneen kiinni ja unohdan blogin hetkeksi (tai sitten en). Luulen silti, että täällä ei kovin moni oo näitä tekstejä nyt jouluna lukemassa. Välillä on jaksoja, että tästä hommasta ottaa enemmän paineita ja välillä koko harrastus vaan tempaa mukaansa, eikä tunnu vaikealta yhtään. Johtuu varmaan osaksi siitä,  että tämä on just nyt ainut harrastus, mitä olen voinut harrastaa :) Eli aika onnellinen olen ollut, että aikoinani tämänkin touhun aloitin.

Oikein hyvää ja rauhallista joulua teille blogini lukijoille. Kiitos, kun olette siellä <3

Ruut

10 kommenttia: