keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

siivouspäivä



Monta tuntia autossa tienpäällä (automatkoilla on aikaa jutella ja kuunnella musiikkia).

Mukavia kohtaamisia ihmisten kanssa (yhdessäoloa ilman kiirettä).

Yhdessä pelailua (äiti kertoi innoissaan, että haluaa pelata yhtä hauskaa peliä ja sitten ei muistanu miten se menikään. pelattiin silti. tuntu vähän aliakselta, vaikka oli kuulemma oikeasti jotain muuta).

Hyvää ruokaa (roskaruokaa aika monena päivänä, lammasta ja jopa pashaa). 

Aika monta iltaa saunassa (taas se on todettu, että saunan jälkeen olo on toooosi rento). 

Retkeilyä (mun kotikumille tutustumista. ollaan löydetty jo aika monta kivaa paikkaa).

Ulkoilua (ihanat ilmat, jolloin ei vaan voi olla sisällä). 

yms. 

Niistä ja paljon muusta koostui oma pääsiäiseni. Mukavaa oli. Jokaisessa kyläpaikassa mahatautia (saatiin ainakin kasa pöpöjä mukaan), se ainut suklaamunayllätys unohtui muualle ja pitkäjalkainen tipukin löytyi vasta viimeisenä päivänä, mutta ne ei onneks tunnelmaa haitanneet. Kiva pääsiäinen ja jotenkin tuntui kuin olis ollu pidemmälläkin lomalla. Nyt on aika siivota pääsiäinen pois ja muutenkin koko asunto kaipaa siivousta. Päätin, että tällä viikolla käyn ihan jokaisen kaapin läpi ja laitan vihdoin tavarat oikeille paikoilleen. Muuttaessa oli vähän hoppu ja remontti siinä sivussa, joten tavarat tuli tungettua lähinnä sinne, mistä tilaa löytyi. Oikeastaan mun piti aloittaa jo heti herättyäni, mutta muutama jakso OC:n täydellisiä naisia oli katsomatta ja muutama blogi lukematta jne.. ;) 

Oikein mukavaa alkanutta viikkoa teille (näin keskiviikkona), kohta se on taas jo viikonloppu. 

Ruut 

6 kommenttia:

  1. Kuulosti ihanalta pääsiäiseltä:) Oli kyllä jotenkin ihana taas laittaa pääsiäinen pois (niin kuin joulukin aina). Selkiytyy paikat hetkessä. Intoa siivoiluun. Itse puuskaa odotellen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intoa riitti kaks päivää ja nyt voi huokaista :)

      Poista
  2. Ihan parasta ja rentoa. Ja sulla on tota ihanaa pesuainetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli mun ensimmäinen ostos kun olin menossa kirjoittamaan talokaupat ;) Oli vaan pakko hakea uuteen kotiin jotain mitä oli jo jonkun aikaa miettinyt :)

      Poista
  3. Täälläkin nautittiin ihanasta pääsiäisestä. Oltiin omalla perheellä monta päivää. Käytiin leffassa, käytiin laskettelemassa, välillä oltiin vain. IHana pitkä pääsiäinen.
    Meiltä löytyy myös tuo Musta sarjan pumppis, että se on niin paljon sievempi pöydällä kuin yksikään fairy pullo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa mukavalta teidän pääsiäinen. Tuntuu, että se on aika monelle ihana keväinen pieni loma pitkän työvuoden jälkeen ennen sitä oikeaa kesälomaa :) Arki on kivaa, mutta kyllä niitä vapaitakin tarvitaan! Nuo pienet kauniit pullot ovat kyllä ihania ja ei haittaa, vaikka jäävät lojumaan, koska sopivat mihin vaan ;)

      Poista