perjantai 15. maaliskuuta 2013

Oriflame- kutsut

Eilliset Oriflame- kutsut olivat oikein mukavat. Pikkuiset kutsut muutamalle hyvälle ystävälle. Tarkoitus oli, että tuotteita sai kokeilla vapaasti ja ihan vaan oleilla ystävien kesken siinä samalla. Ilta kului kynsiä lakaten ja meikkejä testaillen ja ihan vain jutellen ja tietysti hieman herkutellen :)



 Voi kun olisi itsellään noin paljon meikkejä ja rasvoja yms! Pidänkin tuotteet vielä viikonlopun yli itselläni, että niitä saan rauhassa tutkia ja tietysti myös testailla ;)

Ihanaa kun on perjantai! Olo alkoi olla jo todella väsynyt, kun viime viikolla se lauantaikin meni osin töiden parissa ja yksi vapaapäivä tuntui todella lyhyeltä. Olen varmasti tottunut liian hyvään, kun viikonloput on aina yleensä vapaana. Tämä ilta kuluu lepäillen ja ehkä teen korkeintaan pienen kasvohoidon. Huomenna olisi tarkoitus lähteä pikkuisen A:n kanssa reissuun ja ehkä päästään yhdessä nauttimaan kauniista ilmoista tämä viikonloppu (aurinkoa luvattu!) Mukavaa viikonloppua jokaiselle!

Ruut

4 kommenttia:

  1. Ihanat kutsut, pöydät notkuvat herkullisia meikkejä ja rasvoja! Olin vastaavilla kutsuilla viime syksynä, ja niistä jäi tosi kiva fiilis (vaikka kalliiksihan se joskus tulee :)). Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. kalliiksi tulee näköjään vaikka itse ne pitääkin ;) olen aina välillä yrittänyt kavereilleni tällaisen illan pitää. aina se on yhtä mukava!

    VastaaPoista
  3. Kivat kutsut oli=) Tilaus lähti just sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva ilta kyllä oli! tosin millon ei teidän seurassa olis ja muutenin kun koolla on monet itselle tärkeät ihmiset niin kyllä siinä viihtyy vaikka olis esillä mitä tuotteita :) teen tilauksen eteenpäin tänään!

      Poista