tiistai 28. kesäkuuta 2016

Takana ensimmäinen vuosi maalaiselämää

..omassa kodissa. Kyllähän te tiiätte, että tää on kotoisin jostain hyvin pienestä kylästä, jossa tuli vietettyä aika monta vuotta ;) 




On jotenkin hassua ajatella, että siitä on kohta vuosi, kun tässä talossa alettiin remppaa tekemään. Vielä olisi muutama pikkuinen juttu kesken, kuten alimmasta kuvasta huomaatte. Listat puuttuvat. Toisaalta olen jo tottunut elämään ilman niitä. No viimeistään joku päivä, jos tästä pois lähden on ne laitettava. Näin jälkeenpäin ajatellen niitä remppa-aikoja muistelee ihan hymy huulilla. Oliko se nyt niin kamalaa syödä pelkkää salaattia kuukausi tai pestä astioita vessassa? Keittiönlaatikoita kokoillessa muistan kyllä, että hermot olivat hyvinkin kireällä. Viime kesä tulikin asuttua vähän missä sattuu ja välttelin kotiani niin paljon kuin pystyin. Tänä kesänä siis kotoillaan ja nautitaan siitä, että on koti kaikkine mukavuuksineen ja koti mistä edelleenkin aamuisin herään katselemaan järveä ja nauttimaan ympärillä olevasta rauhasta. Nämä kuvatkin vois olla just siitä kohdasta, mihin laittaisin sen punaisen maton. Kodin rakkain kohta. 

Itse remonttiin olen tyytyväinen. Sain mieleiseni keittiön, lattian, seinät yms. Materiaalivalintoihin olen edelleenkin tyytyväinen. Aika nopeasti silloin tein päätöksen tästä asunnosta, mutta eipä ole kaduttanut. Edelleenkin olen sitä mieltä, että isommissa jutuissa päätöksenteko on jotenkin helpompaa, kyllä sitä vaan jotenkin tietää, että haluaako jotain vai ei. Toisaalta myönnän kyllä sen, että ihan vielä en ole sopeutunut tänne pienen kylän elämään ja teen edelleenkin ostokseni kaupungissa, vaikka täälläkin kauppa olisi. Tosin hyvin olen sulautunut tähän kylään. Yhtenä päivänä kaupassa oli osa kyläläisistä katselemassa vastapäätä kauppaa kulkevaa vierasta tyttöä, kukahan hän on ja mistä on tänne tullut? Siinä hetkessä tajusin, että kuulun jo kyläläisiin, kun katseet ovat siirtyneet niihin "uusiin". Voisin ahdistua, mutta päätän mieluummin ajatella, että turvallistahan täällä on ;) Kyllä mussa vaan pikkuinen erakko asuu edelleen ja se nauttii olostaan just nyt! Tietysti se on salaa myös onnellinen siitä, että toinen peitto löytyy kaupungista ja myös siellä on just nyt aika hyvä olla..

Mukavaa tiistaita teille, olitte sitten maalla tai kaupungissa. 

Ruut


2 kommenttia:

  1. Me ollaan tehty talopäätökset nopeasti myös aina. Jotain tapetteja sitten voikin miettiä kauemmin;)

    VastaaPoista