keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Villasukat ja vähän ystävyydesta..

Mun piti tänään kirjottaa teille astioista, mutta sitten muutinkin mieleni ja oli pakko tulla esittelemään mun uudet villasukat. Ehkä kauneimmat ikinä. Kyllä nyt kelpaa taas kotona oleilla. Sukat muistuttamassa toivosta ja vielä enemmän ystävyydestä. Nämä sukat jalassa en mitenkään voi tuntea olevani yksin. Sairastaessahan se tunne niin kovin usein mieleen tulee ja toisaalta sairastaminen on hyvin yksinäistä puuhaa. Se, että mulla on ympärillä ihan mielettömän ihania ihmisiä tekee tästä hommasta kyllä hieman inhimillisempää ja auttaa jaksamaan hieman paremmin.

Itselläni on monenlaisia ystäviä. On niitä, jotka olen tuntenut ihan lapsesta saakka ja niitä joihin olen tutustunut vasta tässä muutamien kuukausien sisällä. Osa ystävistä on saatu harrastusten kautta ja eri työpaikoistakin on mukaan elämääni jäänyt muutama todella tärkeä ystävä. Osaa näen monta kertaa viikossa ja osan kanssa menee vuosiakin, että näemme. Osa asuu Suomessa ja osa ulkomailla. Kaikki omalla tavallaan todella rakkaita.

Ystävien kanssa on mukava olla ja tehdä kaikenlaista, mutta välillä tarvitaan myös hetkiä jolloin ollaan ja ei tehdä mitään. Aina ei tarvita edes sanoja vaan riittää se tieto siitä, että toinen on olemassa. Lapsena soittelin serkulleni Itävaltaan viikottain (onneksi nykyään yhteydenpito on helpompaa) ja saatettiin seistä siinä puhelimessa pitkä aika ihan vain hiljaa molemmat (äitimme eivät niin paljon tavasta pitäneet). Meille riitti se, että kuulimme toistemme hengityksen ja tiesimme toisen olevan siellä. Eihän sitä muutenkaan elämässä ihan joka hetki puhuta ;) 

Onneksi ystävänpäivä ei rajoitu vain yhteen päivään vuodessa ja tämänkin tekstin voin tänne vasta nyt kirjoittaa. Kiitos ystävät, ihan jokainen. Olette todella tärkeitä ja ehkäpä tiesittekin sen ;)

Kiitos, kun jaksat ymmärtää, 
vaikka minä en aina siihen pysty.
Kiitos, kun autat minua näkemään muut, 
kun tuijotan liikaa itseeni.
Kiitos, kun jaksat kannustaa,
kun minä jo luovuttaisin. 
Kiitos, kun pidät jalkani maassa, 
kun minä leijun pilvissä.
Kiitos, kun jaksat rakastaa,
vaikka minä en siihen kykene.
Kiitos, kun olet olemassa. 
K.K 

Ruut


8 kommenttia: