tiistai 9. heinäkuuta 2013

Töppöni mun

Täällä on ollut mukavaa! Kuvassa näkyvää tyyppiä (jota kutsun lempinimellä Töppö) en tosin ole nähnyt kohta viikkoon ja ikävä alkaa olla jo aika kova. Tulkaa takaisin kotiin! Oli niin iloinen kuva, että se kuvastaa hyvin menneitä päiviä :) Ja vähän muokattukin kuva, koska minullahan on ollut aikaa makoilulta leikkiä puhelimella :) Aika rentoja päiviä siis.. Sunnuntaina oltiin viettämässä ystäväni syntymäpäiviä ja ensin vähän kaupungissa pyörien (ystäväni suoritti erilaisia tehtäviä) ja ilta mökillä oleillen. Ihania ihmisiä, hyvää ruokaa ja kaunis sää takasivat todella mukavan päivän!
Viimeiset kaksi päivää olenkin nähnyt ystäviäni ja nauttinut auringosta. Sopiva paikka auringonottoon on ollut siskoni piha. Pihasta en ole vielä saanut kuvia ottaa, koska se ei aivan valmis ole, mutta kaunista siellä jo omasta mielestäni on! Ihana sisustus terassilla!! Tänään kävin iltapäivällä kaupungilla. Lähdin ystävän mukaan ihan vaan pyörimään. Ainut hankinta, minkä halusin oli Tangle Teezer saamallani lahjakortilla Sokokselle. Löytyi sieltä jotain muutakin. En ehkä tarvitsisi kolmea uutta kynsilakkaa, mutta en osannut päättää niiden välillä. No, tänä kesänä en enää kaupoille lähde! Käyn vain kirppareilla, niitähän ei lasketa? :) Toivottavasti teilläkin on ollut mukavaa!

Ruut


2 kommenttia: